UUTISIA 2006 (31.7.2006)
Edu Kettuselle Juha Vainio -palkinto 2006
Vuoden 2006 Juha Vainion Rahaston tunnustuspalkinto, 5.000 euroa, annetaan tänään Edu Kettuselle hänen työstään suomalaisena lauluntekijänä ja sanoittajana. Raati perustelee valintaa näin:
Erkka “Edu” Kettunen (s. 1960) kuuluu suomalaisten lauluntekijöiden ehdottomaan aateliin. Hän on neljännesvuosisadassa julkaissut satoja lauluja; niiden joukossa helmiä, jotka ovat kestävintä laatua.
Laululyriikka on oma taiteenlajinsa, ja Edu Kettunen hallitsee sen mestarillisesti. Hänen kielellinen ilmaisunsa on sanastoltaan modernia; se on aitoa tämän päivän puhekieltä, joka samalla perustuu suomen kielen kalevalaiseen ominaislaatuun. Hänen kielensä soi akustisesti, ja kun sanat saavat seurakseen sävelen, ne lähtevät lentoon. Kettusen riimitkin ovat myös kuin suoraan puheesta; pakottomia ja luontevia, sijoittumatta useinkaan kaavamaisesti säkeiden loppuun.
Kettunen on tarinankertoja ja elämän arkipäivän kuvaaja. Hänen lauluissaan on sellaista todenomaista kauneutta, että sen ansiosta myös kuulija identifioituu laulajaan maailmansa tarkkailuun syventyneenä. Tässä maailmassa on paljon traagista ja tragikoomistakin, mutta tosiasiat hyväksytään kiteyttämällä ne vaikkapa säkeeseen ”elämä on pelkkää vahinkojen hallintaa”, kuten lauluntekijä Edu Kettunen uudessa laulussaan ”Tuhat tapaa jäädä yksin”.
Arjen optimistinen melankolia
Suomenkielisiä tekstejä Edu Kettunen alkoi kirjoittaa vuonna 1984, ja syyksi hän on kertonut “ettei ihmiset ajattele englanninkielisissä teksteissä yritettävän sanoa jotakin”. Ensimmäinen omalla nimellä julkaistu albumi oli Neonkuu, jonka nimikappaleessa jo kiteytyvät Kettusen tuotannon kaksi keskeistä väittämää:
- opin yötä pitkin ajamaan / opin neonkuuta ulvomaan (“Neonkuu” 1984)
Kettusen teksteissä ajetaan paljon, ollaan yössä, juodaan viinaa, haetaan tilaa ja halutaan nähdä kauas. Jonkinasteinen yhteiskunnasta irtautuminen ja syrjäänvetäytyminen oman elämänsä pariin on hänelle ominaista, eikä karun voimakastakaan ilmaisua kaihdeta:
- mustangin juoksuun minä olen vaihtanut kaiken sen mitä kaipaat /
työni minä teen vaikka kuolisin / ja niin minä kuolenkin (“Rodeo” 1988)
- minä olen huono syntymähullu / isääni tullut kukapa minusta kiinni saisi /
minäkin kuulun katujen alle / kyllä soittajalle kelpaa murhamiehen hauta /
sitä se kitara soittaa (“Sitä se kitara soittaa” 1988)
Arki ja työ tekevät ihmisen elossa tehtävänsä. Kettunen kunnioittaa yli kaiken työn tekemistä; kaikkinainen pakertaminen on hänen tuotantonsa vahvoja teemoja. Omaa työtäänkin on syytä kunnioittaa, eikä ajatella lauluntekijänä sitä miten laulut ehkä menevät läpi. Yksinäisyydestä Kettunen kirjoittaa paljonkin, mutta hän vie elämäntilanteen tarkastelun usein perheen kautta. Sisko, broidi, äiti ja isä nousevat säännöllisesti esiin:
- isävainaa vaitonainen mies / sielu tärpätin ja tervan syömää mäntylautaa /
hautaansa laskettiin liikuttunein liinoin / ja viinoin juhlittiin (“Isävainaa” 1989)
Kettunen on alkusoinnun ja sisäriimin mestari. Hän jopa pitää loppusointua kahlitsevana ja suomen kielelle ei-tyypillisenä ilmiönä. Hänen tuotannostaan löytyykin vain muutamia loppusointua hyödyntäviä tekstejä:
- yö hellä ja hento / miljoonan hyönteisen liike ja lento /
siiven isku ja hiljaisuus / joella soutaa suiston salaisuus (“Suiston salaisuus” 1986)
Rytmisesti iloinen, loru-tyyppinen ilmaisu, jossa on kuulijan korvaan jo hölynpölynkin aineksia, on tyypillistä Kettusta:
- suurenmoinen ilta / valaanrasvakukka / vinttikoiran hermot / rikas tyttörukka / väkijuomatankki / neoprenetukka / beibi nauti / meil on sukeltajantauti (“Sukeltajantauti” 1997)
- kylän iloiset paksut daamit / jumalan maanantaiset naiset /
vesilinnun vinkuva lento / viinasta rennot kitaran kielet (“Elämän vesi” 1988)
Kettunen suosii puhekielen ja slangin ilmaisuja, eikä kaihda koko tekstinkään rakentamista suoran puheilmaisun varaan:
- tane on Pariisissa, sillä menee hyvin / sillä on kampaamo jossakin keskustassa / se sano puhelimessa että oh la laa / et sil on pankissa jo kasapäissä tuohta / ja että sen daamilla on talo Monacossa /
mut sen patio on ihan liian pieni / ku niil on kavereita tietenki helvetisti /
ja tietenki ne kaikki diggaa olla niillä / ja sitte ne bailaa ja ne vetää konjakista / sellaset ihan snadit kultivoidut pellit / ja ne on nii ihania ettei se tajuu edes / miten se kestää ne talvet Pariisissa (“Talvet Pariisissa” 1997)
Toisaalta ei runollisempikaan ilmaisu ole hänelle vierasta:
- minä ikävää tunnen / samaa kaipuuta aina / kun luoteinen rannoilla laulaa / kun laivojen hahmot näen taivaita vasten / ja sinulle lupaan ja vannon /
että lähdemme vielä tuon meren suuren ääriin / hylkäämme kaiken vain elämisen tähden / että lähdemme kipunoiksi tähtien tielle / siellä meille on aikaa ja elämää / ja kuolemaa kauniimpaa kuin täällä (“Me lähdemme vielä” 1989)
Aivan suorat ihmissuhdelaulut ovat Kettusen tuotannossa harvemmassa, hän on suosinut avoimemmaksi jääviä tekstejä. Melankolisessa yleissävyssään hän ei kuitenkaan ole pessimistinen, vaan paremminkin aina toiveikas:
- en minä sinulle murhetta toivo / sinun piinasi päättyvän soisin /
jos vain voisin minä eläisin toisin / ja sanoisin päässeeni sinusta /
jo aikaa sitten (“Aikaa sitten” 2000)
Kettusen ilmaisu on täynnä yllättäviä ja tehokkaita yksityiskohtia:
- sinun jumalasi on suuri ja hyväkin kenties / minun on vain lännenmies (“Mitä cowboy saa sietää” 1988)
- paloviinapullossa voodoo kyttää / hämmästyttää tottumatonta (“Elämän vesi” 1988)
- elämä on viskipullon korkki / siitä lähti jengat juhlan alla (“Elämän haamu” 1998)
- broidille onni oli kymppitonni kuumaa rahaa / ja Skagerrakin taivas talviöin (“Minkäs teet” 1998)
Omin ilmaisu Edu Kettusella onkin muotoutunut rytmiikan ja kielikuvien persoonalliseksi kokonaisuudeksi, joka erottuu jotakuinkin välittömästi:
- juokse juokse jokeni juokse / vie sielustani tämä pimeä palo / tee valo ja varjo / tee hyvä ja paha / tee sureva susi / tee haukkuva koira (“Haukkuva koira” 1992)
- sillä on hymy niiku Tysonilla jumalauta / katurakki rautahammas hollywoodin kuningas / sillä on zündapissa sata suomenhevosta / ja tosi julmat maalit (“Teeskennelty kapina” 1997)
Lauluja ja tekstejä myös muille
Vaikka Edu Kettunen on todennutkin, että tilaustyöt ovat aivan eri juttu ja niihin suhtautuminen - vaikkakin vakavaa - on toista kuin itselle tehtyihin, niin tunnistettava tekijänsä tyyli niistäkin vaivatta löytyy:
- Olet Afrikan tähti ja minä se onneton hellehattupelle / se lapiomies joka matkaa taittaa ja maita kaivaa / ja ikävän vaivaan juo leilin tyhjäksi aina (“Afrikan tähti” 1993)
- ja se voi aina jättää kaiken / pakata laukut milloin vaan /
sill on kulkukoiran sielu / mut sydän paikallaan /
sill on kato vaan sellanen staili / et maailma on aivan yksin sen /
maailma on sen haamumaili / urotyö ainutkertainen
(“Haamumaili” 2002, säv. Aki Louhela)
- kukapa kantaisi ihmisen viittaa / kukapa piittaisi kaikista noista / joista ei vuodet marttyyreita tee / kukapa laulaisi ylpeän laulun / valoisan taulun maalaisi siitä / miten ei riitä kunniaa kuolemaan (“Lajinsa viimeinen” 2004, säv. A. Louhela)
- minä toivoisin niin / että sinut näkisin vielä / aivan yllättäin jossakin kaukana täältä / jonkun hotellin aulassa haikean kauniina / hiukan kaikkea vailla (“Minä toivoisin niin” 1994, säv. Petri Laaksonen)
Kettusen uusin “oma” tuotanto pitää sisällään aiemmasta poiketen melko suoraa kulutusyhteiskunnan sarkastista tarkastelua:
- vaihda auto luonto kiittää / tippa riittää pidemmälle / osta saman katon alta / puhu kavereiden kanssa / kosketa mua matkan päästä / säästä rahaa osta housut / maksa lippis onneks olkoon (“Tarpeeks jotain” 2006)
- valonkajo rannikolta lisää jollain tavoin / meren mustaa valtavuutta / vakavuutta syvänteiden / pankkimiesten maailma / ei kaipaa tätä avaruutta /
kunhan kauppa käy / ja piru pitää huolen omistaan (“Ei tuumaakaan periks” 2006)
Lopuksi kokonainen tekstinäyte viime vuosien kärkipään tuotannosta, jossa siinäkin ovat lähes kaikki Kettusen tuotannon tunnusmerkit: perhe, työ, arki, horisontti, kuolema, ulkopuolisuus, kaipuu ja optimismi.
“Tuuleksi taivaanrantaan”
(2003, säv. Emppu / Petri Munck)
Faija on väsynyt sen duuneihin
ne teki sille taas jonkun oharin
Se näyttää niin vanhalta nykyisin
mut elämä jatkuu
Broidi pyrki kouluun Lontooseen
se on matkalla valtaan ja maineeseen
Kuulin kun se puhuu itsekseen
se sanoo: maailma muuttuu
Mut valtaa aina outo kaipuu
kun sua ajattelen iltaisin
Sä näkyjä enkeleistä näit
Jäit tuuleksi taivaanrantaan
valoisan virran rantaan
Kun suruihin suuriin vaivuin
sinä iloja näit
Jäit tuuleksi taivaanrantaan
valoisan virran rantaan
mä maailman tahtoon taivuin
sinä enkeleitä näit
Mull on suvun taipumus synkkyyteen
pakotie paikkaan salaiseen
Mä ikävän tyynylle kotini teen
ja elämä jatkuu
Me sanotaan olevamme ihan okei
ett meihin tää maailma pysty ei
Aina jotain vailla, mut ihan okei
ja elämä jatkuu
Mut valtaa aina outo kaipuu...
Julkaistu tekijän luvalla.
- - -
Juha Vainion Rahasto on perustettu 1990. Rahastoa hallinnoivat Kotkan kaupunki sekä Säveltäjät ja Sanoittajat ELVIS ry. Myös Juha Vainion perikunta on edustettuna hallituksessa.
Rahaston tunnustuspalkinnon ovat aikaisemmin saaneet: Juice Leskinen (1991), Hector (1992), Vexi Salmi (1993), Pertti Reponen (1994), Heikki Salo (1995), Gösta Sundqvist (1996), Martti Syrjä (1997), Tero Vaara (1998), Tuomari Nurmio (1999), Pekka Ruuska (2000), J. Karjalainen (2001), Anni Sinnemäki (2002), Ismo Alanko (2003), Jorma Toiviainen (2004) sekä Mikko Alatalo & Harri Rinne (2005).
Edu Kettusen haastattelu ja luettelo tuotannosta SELVIS 03/2006