UUTISIA 2005    (29.9.2005)

YKSITYISTÄ KOPIOINTIA EI KIELLETÄ

Selvis-lehden 3/2005 pääkirjoitus julkaistiin eilen tällä Elvis ry:n kotisivulla (painettu lehti ilmestyy ensi viikolla). Pääkirjoitus aiheutti välittömästi sähköpostien tulvan Elvis ry:n toimistoon. Useimmat viestin lähettäjät olivat tuohtuneita siitä, että pääkirjoituksen mukaan “he kansalaisina olisivat jonkin mediatalon masinoitavissa” ja että “oikeuksistaan huolestuneita kansalaisia voisi niputtaa johonkin salaliittoteoriaan.”

Yksi viestin lähettäjä oli Mikrobitti-lehden vakituinen avustaja Janos Honkonen. Sovimme hänen kanssaan, että hänen vastineensa julkaistaan tällä kotisivullamme, mikä nyt on tapahtunut. Jokainen voi pohtia, täyttääkö lehden vakituisen avustajan kirjoittama juttu, joka ilmestyy lehden verkkojulkaisussa ja näyttää visuaalisesti toimitukselliselta aineistolta, yksittäisen mielipidekirjoituksen tunnusmerkit.

Useissa viesteissä pyydettiin meiltä myös faktoja koskien tekijänoikeuslain uudistusta. Niitä viime aikojen keskusteluun kieltämättä kaivataankin. Yksi virheellisimmistä uutisista on ollut se, että uusi laki kieltäisi yksityisen kopioinnin ja tekisi siitä rangaistavaa.

Seuraavassa tiivistettyä faktaa lakiuudistuksen vaikutuksista koskien yksityistä kopiointia, suojausten purkua sekä niin sanottua laillisen lähteen vaatimusta:

Jos uusi tekijänoikeuslaki hyväksytään syksyllä 2005 hallituksen esittämässä muodossa (muilta osin paitsi jumalanpalvelusmusiikin osalta)

niin

1. Teosten kopiointi yksityiseen käyttöön on edelleen laillista.

Nykyisen lain 12 §ssä sanotaan:

”Julkistetusta teoksesta saa jokainen valmistaa muutaman kappaleen yksityistä käyttöään varten. Siten valmistettua kappaletta ei ole lupa käyttää muuhun tarkoitukseen.

Kappaleen valmistamisen valmistuttajan yksityistä käyttöä varten saa myös antaa ulkopuolisen suoritettavaksi.

Mitä 2. momentissa säädetään, ei koske sävellysteoksen, elokuvateoksen, käyttöesineen tai kuvanveistoksen kappaleen valmistamista eikä muun taideteoksen jäljentämistä taiteellisin menetelmin.

Tämän pykälän säännökset eivät koske tietokoneella luettavassa muodossa olevaa tietokoneohjelmaa eivätkä rakennusteoksen valmistamista.”

Tähän tekijänoikeuslain kohtaan ei hallitus esitä muutosta.

Nyt eduskunnassa olevan hallituksen lakiesityksen perusteluissa sanotaan yksityisestä kopioinnista mm:

”Lain 12 §:n säännös yksityisestä kappaleen valmistamisesta kattaa kappaleen valmistamisen vain luonnollisen henkilön yksityiseen käyttöön. Tämän on katsottu ulottuvan lähimmässä perhe- ja ystäväpiirissä tapahtuvaan käyttämiseen.
Säännöksessä tarkoitettu kappaleen valmistaminen yksityiseen käyttöön kattaa myös sen, että kappaletta voidaan "käyttää". Perhe- ja ystäväpiirissä tapahtuva käyttäminen edellyttää, että kappale annetaan perheenjäsenelle tai ystävälle. Fyysisen kappaleen antamisen sijasta digitaaliseen muotoon valmistettu teoksen kappale voidaan myös toimittaa vastaanottajalle esimerkiksi sähköpostin välityksellä siten, että vastaanottaja saa käyttöönsä kopion teoksesta.”

EU-direktiivi sallisi myös sen, että Suomessa kiellettäisiin yksityinen kopiointi myös tekijänoikeudella suojattujen teosten eikä ainoastaan tietokoneohjelmien osalta. Silloin ei tarvitsisi erikseen määrätä myöskään suojausten purkamisesta, koska kopiointi olisi joka tapauksessa kielletty.

Tekniset suojaukset ja niiden purkaminen:

Teknisistä suojauksista tämä hallituksen esitys sisältää luvun 5 a, joka siis on uusi. Pykälässä 50a kielletään TEHOKKAAN suojauksen purku yksityistä kopiointia varten.

”5 a luku
Tekniset toimenpiteet ja oikeuksien sähköiset hallinnointitiedot
Teknisen toimenpiteen kiertämisen kielto
50 a §
Tämän lain mukaan suojatun teoksen suojana olevaa tehokasta teknistä toimenpidettä, jonka teoksen tekijä tai joku muu tekijän luvalla teosta yleisön saataviin saattaessaan on teoksen suojaksi asettanut, ei saa kiertää.
Tehokkaalla teknisellä toimenpiteellä tarkoitetaan tekniikkaa, laitetta tai osaa, joka on suunniteltu tavanomaisessa käyttötarkoituksessa estämään tai rajoittamaan teoksiin ilman tekijän tai oikeuksien muun haltijan lupaa kohdistuvia tekoja ja jolla tavoiteltu suoja saavutetaan.
Mitä 1 momentissa säädetään, ei sovelleta, jos tekninen toimenpide kierretään salaustekniikoita koskevan tutkimuksen tai opetuksen yhteydessä taikka jos teoksen kappaleen laillisesti hankkinut tai haltuunsa saanut kiertää teknisen toimenpiteen teoksen saamiseksi kuultavilleen tai nähtävilleen. Teoksesta, jota suojaava tekninen toimenpide on kierretty teoksen saamiseksi kuultaville tai nähtäville, ei saa valmistaa kappaletta.
Mitä 1—3 momentissa säädetään, ei koske tietokoneohjelmaa suojaavaa teknistä toimenpidettä.”

Rangaistavuudesta lakiesityksessä sanotaan seuraavaa:

”Teknisen suojauksen kiertäminen
Joka tekijänoikeuslain 50 a §:ssä säädetyn kiellon vastaisesti ja siten, että teko on omiaan aiheuttamaan huomattavaa haittaa tai vahinkoa, kiertää teoksen suojana olevan tehokkaan teknisen toimenpiteen, on tuomittava teknisen suojauksen kiertämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.”

Jos eduskunta lain tässä muodossa hyväksyy, kiertää ei siis saa TEHOKASTA teknistä toimenpidettä yksityistä kopiointia varten. Kiertäminen on sallittua teoksen saamiseksi nähtäville tai kuultaville.

Rangaistavaksi suojauksen kiertäminen siis muuttuu, jos teko on omiaan aiheuttamaan huomattavaa haittaa tai vahinkoa.

 

Mitä EU-direktiivi määrää?

Tässä Vanhasen hallituksen esityksen perusteluissa sanotaan EU-direktiivin merkityksestä mm. näin:

”Artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on säädettävä riittävästä oikeudellisesta suojasta tehokkaiden teknisten toimenpiteiden eli teknisten suojakeinojen kiertämistä vastaan. Jotta kysymyksessä olisi artiklan 1 kohdassa tarkoitettu teknisten suojakeinojen kiertäminen, teon tekijän on mainitun säännöksen mukaan tullut tietää tai hänellä on tullut olla perusteltu aihe tietää tekonsa tarkoittavan kiertämistä.”

...

”Teknisillä toimenpiteillä tarkoitetaan direktiivissä ’tekniikoita, laitteita tai osia, jotka on suunniteltu normaalissa käyttötarkoituksessa estämään tai rajoittamaan teoksiin tai muuhun aineistoon kohdistuvia tekoja, joihin ei ole saatu lupaa laissa säädettyjen’ oikeuksien haltijoilta. Säännöksen mukaan näiden oikeuksien haltijoihin kuuluvat tekijänoikeuksien, lähioikeuksien ja tietokantojen erityissuojan oikeudenhaltijat.
’Tehokkaina’ teknisiä toimenpiteitä pidetään artiklan 3 kohdan jälkiosan säännöksen mukaan silloin, ’jos oikeudenhaltijat valvovat suojatun teoksen käyttöä jonkin sellaisen pääsynvalvontatoimen tai suojauskeinon avulla, jolla tavoiteltu suoja saavutetaan’. Säännöksessä mainitaan teknisistä suojakeinoista esimerkkeinä teoksen tai muun aineiston salaus, muuntaminen tai muuttaminen sekä kopioinnin valvontajärjestelmä.
Kaikki digitaalisessa ympäristössä käytettävät tekniset suojakeinot ovat kierrettävissä – helpommin tai vaikeammin. Vastaavasti kaikki lukitsemistavat analogisessa ympäristössä ovat avattavissa. Se, että jokin lukitus ei estä kaikkein järeimmillä murtovälineillä tapahtuvaa murtamista, ei tarkoita sitä, etteivät tällaiset suojakeinot olisi tehokkaita direktiivin tarkoittamassa mielessä.
Säännöksellä on tarkoitus turvata omaisuuden suojaa, jonka olisi digitaalisessa ympäristössä oltava yhtä hyvä kuin analogisessa ympäristössä. Digitaalisessa ympäristössä teknisellä suojauksella tavoiteltu suojaustarkoitus olisi katsottava saavutetun silloin, kun käytetystä suojauksesta ilmenee jokaiselle selvästi sen suojaustarkoitus.”

Näin siis lakiesityksessä teknisestä suojauksesta.

Lopuksi:

Mitä uusi laki sanoo laittomasta lähteestä kopioimisesta?

2. luvun 11 §:n 5. momentti on seuraava:

”Tässä luvussa säädetyn tekijänoikeuden rajoituksen nojalla ei saa valmistaa kappaleita sellaisesta teoksen kappaleesta, joka on valmistettu tai saatettu yleisön saataviin 2 §:n vastaisesti tai jota suojaava tekninen toimenpide on 50 a §:n vastaisesti kierretty. Mitä tässä momentissa säädetään, ei kuitenkaan koske teosten käyttämistä 11 a, 16 tai 16 a—16 c §:n tai 25 d §:n 2 momentin nojalla.”

Tämä siis tarkoittaa, että laittomasta lähteestä ei saa kopioida yksityiseen käyttöön. Kyseessä on tekijöiden kannalta yksi tärkeimmistä ellei tärkein kohta tässä esityksessä.

Martti Heikkilä

 

 

 

 

<< Takaisin edelliselle sivulle