UUTISIA 2004Prix ELVIS 2004 15.12.2004 Lehdistötiedote julkaisuvapaa 15.12. klo 18.00
Tämä on merkittävä tunnustus ja olemme hyvin otettuja siitä, että se tulee juuri teiltä", sanoi Lahden kaupunginteatterin johtaja Kari Rentola palkintoa vastaanottaessaan. Vasemmalla tuottaja Anu Hakala, Lahden kaupunginteatteri, oikealla Jani Uhlenius, Elvis ry. Prix Elvis Lahden kaupunginteatterilleSäveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry:n tämänvuotinen Prix Elvis on myönnetty Lahden kaupunginteatterille tunnustukseksi rohkeudesta ja osaamisesta suomalaisen musiikkiteatterin lipunkantajana. "Lahden kaupunginteatteri on uskaltanut ottaa luovia riskejä ja tuottanut viime vuosien aikana useita uusia kotimaisia musikaaleja. Teatterin järjestämät Hopeakuu-musiikkiteatterikilpailut ovat olleet piristysruiske alan kotimaisille tekijöille," sanotaan palkinnon perusteluissa. Ensimmäisen Hopeakuu-kilpailun voittanut Jukka Linkolan säveltämä sekä Jukka Itkosen ja Ari-Matti Hedmanin kirjoittama Astoria oli säveltäjän ensimmäinen ammattiteatterin tilaama aikuisille suunnattu musikaali. Vaikka musikaaleja ja laulunäytelmiä on suomalaisilla teattereilla ollut runsaasti ohjelmistossa, pääpaino on ollut etenkin ulkomaisissa klassikoissa. Lahden kaupunginteatteri on nykyisin yksi Suomen suurimpia ammattiteattereita, niin vuotuisten ensi-iltojen kuin yleisömäärienkin suhteen. Teatterin johtaja on Kari Rentola. Musikaaleista on seuraavaksi tulossa ensi-iltaan Petri Kaivannon ja Pasi Toivasen Leyla ja Daniel. Muita teatterin viime vuosina tuottamia musikaaleja ovat olleet Yön Sisar 2002, Lemmenlähde 1999 ja Tähtiyö 1996. Kaikissa näissä on ollut alkuperäinen käsikirjoitus ja musiikki. Lisäksi vuonna 2000 sai ensi-iltansa lahtelais-pietarilaisena yhteistyönä musikaali Anna-Karenina. 50v-juhlavuottaan päättävä Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry on myöntänyt Prix Elvis -palkinnon aiemmin seuraaville: 1991 Ilpo Hakasalo, 1992 Pekka Gronow, 1993 Juhani Merimaa, 1994 UMO, 1995 Olli Metsänen, 1996 Maarit Niiniluoto, 1997 Atte Blom, 1998 UIT, 1999 Jussi Raittinen, 2000 Jukka Haavisto, 2001 Ilosaarirock, 2002 Radio Suomipop ja 2003 Suomen Tulli. Lahden kaupunginteatterin musikaaleja:Leyla ja Daniel (teatterin Hopeakuu-musiikkiteatterikilpailun voittaja) Astoria (teatterin Hopeakuu-musiikkiteatterikilpailun voittaja) Yön sisar Anna Karenina Lemmenlähde Tähtiyö Lisätietoja: Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry |