|
Edunvalvonta Kevyen musiikin edistäminen Koulutus Jäsenkunnan yhdistäminen Neuvonta |
Tiedottaminen Kansainvälinen toiminta Yhteistyö Muuta |
Yhdistyksen toiminnan tärkein alue on musiikintekijöiden edunvalvonta. Perinteisesti edunvalvonnan painopiste on ollut kotimaassa, mutta viime aikojen kehitys on jatkuvasti lisännyt kansainvälisen edunvalvonnan ja tekijöiden yhteistyön merkitystä.
Teostossa ovat etusijalla tilitysuudistuksen jatkotoimet. Pitkällä tähtäimellä tavoitteena on, että Teoston tilitysjärjestelmä ja hallinto saatetaan olemassaolevia voimasuhteita vastaavaksi. Esitysraportoinnin tehostamista pidetään myös voimakkaasti esillä Teostossa. ELVIS pitää erityisen tärkeänä mahdollisimman kattavan raportoinnin ja siihen perustuvan oikeudenmukaisen tilityksen tavoitetta.
Myös Kopiostossa tapahtuva kevyen musiikin tekijöiden edunvalvonta on tärkeä osa ELVISin toimintaa. Yhdistys ajaa Kopiostossa sellaista linjaa, että Kopioston päätehtävä on laittoman valokopioinnin estäminen eikä kopiointikorvausten kerääminen ja tilittäminen.
Yhdessä Suomen Musiikkikustantajat ry:n ja Kopioston kanssa ELVIS joutuu lisääntyvässä määrin puuttumaan nuottien ja etenkin laulutekstien luvattomaan käyttöön internetissä. Nopeasti yleistyvä ongelma on myös äänitteiden luvaton verkkojakelu, jota vastaan Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus yhdessä alan järjestöjen kanssa ponnistelee. Kaikkien musiikin oikeudenhaltijoiden kannalta tulee olemaan suuri merkitys EU:n tietoyhteiskuntadirektiivistä tehtävillä päätöksillä.
Tärkeä osa yhdistyksen edunvalvontaa on kevyen musiikin aseman parantaminen valtion ja kuntien kulttuuripolitiikassa ja koulutuksessa. Vuoden aikana jatketaan myös sen seuraamista, miten tekijöiden isyysoikeutta kunnioitetaan tv:ssä ja radiossa.
Yhdistys tarjoaa jäsenilleen edelleen lainopillista apua edunvalvonta-asioissa.
B. Kevyen musiikin edistäminen
Teoston yhteydessä toimivan Suomalaisen musiikin tiedotuskeskuksen tärkein tehtävä on saada tekijänoikeudellisesti suojatulle suomalaiselle musiikille mahdollisimman paljon eläviä esityksiä ja äänitesoittoja kotimaassa ja ulkomailla. Tiedotuskeskuksen toiminta rahoitetaan pääasiassa Teoston kansallisilla varoilla. ELVISin tehtävässä suomalaisen kevyen musiikin edistäjänä on Suomalaisen musiikin tiedotuskeskuksen toimintaan vaikuttaminen ja yhteistyö sen kanssa keskeisessä asemassa. Toimintavuoden aikana jatketaan ponnisteluja sen hyväksi, että kevyt musiikki saa tiedotuskeskuksen toiminnassa tasa-arvoisen aseman vakavan musiikin rinnalla. Samalla korostetaan kotimaisen tietopalvelun tärkeyttä. MIC:n kotisivujen suomenkielisen osaston perustaminen tarjoaa mahdollisuuden palvella sekä ammattilaisia että suurta yleisöä.
Musiikinkustannustoimintaa harjoitetaan Edition Elvisin kautta. Toiminnan tavoitteena on tuottaa esitysmateriaalia, jota muiden kustantajien toimesta ei ole riittävästi saatavilla. Kustannustoiminnassa pääpaino on edellisenä vuonna toteutetun juhlavalssikilpailun kahden palkitun teoksen edistämisessä (nuotit+äänite ym.).
Yhdistyksen ensisijainen tehtävä koulutuksen alueella on toimia sen hyväksi, että kevyen musiikin tekijöiden koulutusmahdollisuudet paranevat sekä määrällisesti että laadullisesti. Yhdistyksen omien resurssien puitteissa järjestetään kurssit säveltäjille ja sanoittajille. Musiikkiyrittäjyys on aiheena teemapäivänä, jonka aikana yrittäjinä toimivat musiikintekijät kertovat kokemuksistaan. Koulutusta annetaan myös yhdistyksen järjestämissä tekijäilloissa. Kaikkiin näihin koulutustapahtumiin voivat osallistua muutkin kuin yhdistykseen kuuluvat säveltäjät, sanoittajat ja sovittajat. Olennainen osa koulutusta käsittelee tekijänoikeutta. Vuoden aikana jatketaan yhteistyötä Suomen Muusikkojen Liitto ry:n kanssa erityisesti nuoriin suunnatussa koulutus- ja tiedotustoiminnassa. Pitkän tähtäimen tavoitteena selvitetään mahdollisuuksia aikaisempaa säännöllisemmän ja vakiintuneemman koulutustoiminnan kehittämiseksi.
Neuvontapalvelut ja lakimiesapu ovat yhdistyksen toiminnassa edelleen korostetun tärkeitä. Kollektiivisen edunvalvonnan rinnalla on entistä tärkeämmäksi tullut se, että yksittäisellä musiikintekijällä on valmiudet omien etujensa puolustamiseen. Erityisesti tämä koskee uransa alussa olevia tekijöitä. Lakimiespalveluissa käytetään ulkopuolista apua.
Tärkein tiedotuskanava on neljä kertaa vuodessa ilmestyvä jäsenlehti Selvis, jonka vapaakappalejakelua laajennetaan kirjastoihin. Sen ohella jäsenistölle postitetaan jäsenkirjeitä. Sisäistä ja ulkoista tiedottamista palvelee myös oma verkkosivu internetissä. Rytmi-lehden jäsenistö saa edelleen jäsenetuna. Vaihtoehdoksi jäsenet voivat viimevuotiseen tapaan valita myös Rondon tai Muusikko-lehden. Uusi tekijähakemisto julkaistaan, ja samalla verkkosivun kontaktipalstaa täydennetään.
Tärkein kansainvälisen toiminnan foorumi on Pohjoismaisten kevyen musiikin tekijöiden yhdistysten yhteisjärjestö Nordisk Populärauktorunion NPU. Sen presidium on toimintavuoden aikana Norjassa. NPU:lla on myös yhteistyötä vakavia säveltäjiä edustavan vastaavan järjestön Nordisk Komponistråd NKR:n kanssa.
Toinen ja laajenemassa oleva kansainvälisen yhteistyön muoto on EU-alueen musiikintekijöiden yhteistyö. Tässä toiminnassa ollaan aktiivisesti mukana sen hakiessa uusia muotojaan. Samalla ELVIS on mukana valmistelemassa musiikintekijöiden verkostoitumisprojektia, jolle haetaan tukea EU:n uudesta kulttuuriohjelmasta.
Toimintavuoden alussa solmitaan uusi tariffisopimus Yleisradion kanssa.
Vuoden aikana jaetaan myös Prix ELVIS ja Georg Malmstén-säätiö jakaa Malmstén-apurahat.