|
X on ymmällään uuden maailman edessä. Hän koettaa saada siitä
selvää sen omalla instrumentilla. Ja sukeltaa internettiin. X löytää
verkosta musiikkiaan, videoitaan - esillä kynsin ja hampain - vaikka
ilmaiseksi. Ja rosvotkin ovat iskeneet apajille!
X oli käynyt Teoston kevätkokouksessa, jossa tunnelma oli ollut kuin
hukkuvassa laivassa. Ruotsalaiset olivat taas pettäneet. Kyseisen maan
tekijänoikeusseura oli mennyt kimppaan Engelsmannien kanssa. Voi
Oolanninsota! Ja tanskalaisten hoitelema n©b oli konkurssissa, vaikka
hulppea toimirakennus oli myyty ja vaihdettu vaatimattomampaan. Siinä
katkesi senkin vanhan konin selkä, X tuumi. Isot pojat: kansainväliset
levy-yhtiöt, siis heidän kustantajansa, olivat laittaneet
tekijänoikeusseurat tiukoille, vaatien niissä lisää valtaa, ja Teosto
johtokuntineen, oli yksi nappula pelilaudalla.
– Peli on kovenemassa, X huokasi, kun kaiken voi kilpailuttaa, jäljelle jää numero otsaan.
Tarkistaakseen olemassa olonsa koordinaatit ja saadakseen maailman
reunasta kiinni, X googlasi itseään. Eli antoi tietokoneen
hakuohjelmalle erään yhtyeensä nimen. Ja pian ruudulle ilmestyi
linkkejä. Näyttö kertoi niitä löytyneen yhteensä 796 kappaletta. X
klikkasi erään, ensisivulle ilmestyneistä, epämääräisistä osoitteista
auki. Linkin englanninkielinen luonnehdinta lupasi sivustolta löytyvän
Mp3 downloads. (Sellaisia ei X:n uusista kappaleista pitänyt netistä
löytyä.)
X tuijotti näyttöpäätettä silmät suurina. Nettimusiikkikauppa oli
arvottanut hänen yhtyeensä (ja X:n levymerkin) uusimman albumin
neljällä tähdellä.
Se oli tietty X:stä osuva arvio. Mutta, mutta… Samaiselta sivulta
sai X:n cd:n musiikkia ladata/ostaa 15 senttiä per kappale ja koko
albumin kappalevalikoima maksoi 1,8 euroa. Ja kaikki ilman minkään
valtakunnan lupaa. X teki asiasta paksussa kallossaan nopean
yhteenvedon: Ja ilman mitään korvauksia…! Tuon kyseisen sivun osoite
johti itänaapuriin.
– Ai täällä se ”Mustamäentori” nykyään on!, X tuhisi.
Ja tutkittuaan linkkien joukkoa. Hän kauhukseen ymmärsi, että hänen
uusinta levyään sai itse asiassa loudata – siis ladata, maksua vastaan,
ainakin viideltä eri sivustolta.
– Hurjaa rikollisuutta…, X vikisi.
X oli puulla päähän lyöty.
– Ne ovat nähneet vaivan tehdä minun levyni biiseistä mp3-tiedostot ja skannata cd:n kannet…
Ja pohdiskeli mielessään mahdollisuutta, kuinka tuhannet, kenties
miljoonat netin käyttäjät ympäri maailman latasivat hänen musiikkiaan
ja tuotantoaan maksua vastaan koneilleen. Näiden rahavirtojen tuotoista
X ei saisi koskaan nähdä senttiäkään.
Pitäisikö soittaa Teostoon? X näppäili kännykkäänsä jo byron
numeron, mutta tajusi musiikkikaupan valikoimaa lisää tutkittuaan, että
samaisilta sivuilta löytyivät myös maailman tähtien uutuudet. Ja jos
noi jepet ei lakimiesarmeijoineen saa musaansa näiltä sivustoilta pois
– niin ei sitten meikäläinen tai Teosto kirveelläkään!
X jatkoi hämmentyneenä tutkimustaan. Hän naputteli taikasanat: YouTube.com. Bittitaivas aukesi.
Ruudun reunoilla välkkyi pikkumainoksia, niiden vaihtuva virta,
millä käyttäjille ”ilmainen” sivusto tietty rahoitettiin. YouTubeen
kuka tahansa voi tunkea videoitaan, X mutisi ja naputti ”search”
palkkiin yhtyeensä nimen. Muutaman sekunnin kuluttua ruutu näytti
valikoiman.
X oli yhtyeidensä nettivastaavien avustuksella laittanut esille
yhtyeidensä videoita, mm. live-esityksiä. Nyt sivu näytti, että
parhaimmillaan niitä oli käynyt ihmettelemässä yli tuhat silmäparia.
YouTuben selaaminen oli tietty ilmaista, joten minkäänlaisia
tekijänoikeuskorvauksia X:n oli täältäkään turha odottaa. Tosin X oli
juuri lukenut lehdestä levy-yhtiöjätti EMI:n tehneen sivuston
ylläpitäjän kanssa sopimuksen, sekin halusi tuotteensa sinne esille.
– Täälläkin siis meikäläisen musa samalla viivalla jättien tuotteiden kanssa.
X:stä oli siis tärkeää että hänen musiikkiaan oli esillä – vaikka ilmaisiksi. Sillä oli foorumi ja kuulijoita.
– Tuhannen katsojan saavuttamiseksi täytyisi heittää aika monta kuppilakeikkaa, X mietiskeli.
Lisäksi netistä löytyi tietysti hänen bändiensä nettisivut, joilta löytyi myöskin ilmaiseksi tyrkyllä kuvaa ja musaa.
– Bändien sivut promoavat (edistävät myyntiä) tulevia keikkoja ja cd:itä, X uskotteli itselleen.
Ja vielä oli jäljellä se, sivustojen sivusto – MySpace! X juoksutti
sorminaan näppäimistöllä kuin taikuri: MySpace.com. Ja voila. Jälleen
avautui uusi taikamaailma, kuvaruudun laidoilla välkkyvien
pikkumainosten virta, jonka ”etsi” palkin kautta pääsisi tuhansien
ihmisten ja yhtyeiden kotioville.
– Maailma täyttyy promoamisesta, X nitisi, anna taiteesi ilmaiseksi
käyttöön. Kunnes joku isokala nappaa syötin. Vaan mistä sitä
odotellessa lasten polkupyörärahat?
X tiesi sivuston kehittäjien myyneen luomuksensa ja siirtyneen
miljardöörisarjaan. Nörtit olivat taas vetäneet hönönpiään nenästä.
Mutta kun täältä löytyy kaikki bändit. Ja jos bändillä ei ole MySpace
osoitetta – sitä ei yksinkertaisesti ole olemassa MySpacemaailmassa. Ja
jos MySpace on nuorten maailma, niin täällähän sitä on oltava, X kirosi
koneelleen.
X:n bändeillä oli omat MySpace-sivunsa – joten asiat olivat siltä
kantilta kunnossa. Ja hän musiikintekijänä osa uutta maailmankylää.
X virnisti ruudulle. Kalpea valo ei kommentoinut. Mutta nyt,
tarkistettuaan linkkinsä ja nettiosoitteensa, hän tunsi olevansa
jotenkin enemmän - olemassa.
Teksti ja kuvat: Jussi Sydänmäki
|
