Erik Lindströmille NPU-palkinto
Säveltäjä Erik Lindström, 85, on saanut pohjoismaisten kevyen musiikin tekijöiden NPU-palkinnon. Tämä tapahtui 19.6. Hangossa pidetyn NPU-kongressin yhteydessä.
Kokoukseen osallistui lähes kolmekymmentä edustajaa viiden pohjoismaan kevyen musiikin tekijöitä edustavista yhdistyksistä, minkä lisäksi edustajia oli myös Baltian maista. Kokouksen isäntänä toimi Säveltäjät ja Sanoittajat ELVIS ry.

Nordisk Populärauktorunion on myöntänyt NPU-palkinnon kahden vuoden välein vuodesta 1967 lähtien. Suomalaisista sen ovat aikaisemmin saaneet Georg Malmstén (1971), Harry Bergström (1979), George de Godzinsky (1987) ja Rauno Lehtinen (1997).

Erik Lindström on säveltänyt yli 500 iskelmää tai jazzsävelmää sekä lukuisia big band- ja viihdeorkesteriteoksia. Ensimmäinen levytetty iskelmä oli Armi vuodelta 1952. Vielä suuremman suosion sai hänen säveltämänsä ja Annikki Tähden vuonna 1955 levyttämä Muistatko Monrepos’n, josta tuli Suomen ensimmäinen kultalevy.  Helena Siltalan levyttämät Pikku midinetti (1958) ja
Ranskalaiset korot (1959) nousivat nekin suosituimpien suomalaisten ikivihreiden joukkoon.

1960-luvulla suosituimpia Lindströmin sävellyksiä olivat Juha Vainion levyttämät Juhannustanssit (1965) ja Herrat Helsingin (1966) ja sekä Martti Innasen levyttämät Elsa, kohtalon lapsi (1967) ja Urjalan taikayö (1967).

Erik Lindström tunnetaan myös taitavana muusikkona (vibrafoni, piano ja basso), joka esiintyy edelleen. Vuosina 1964-1971 hänellä oli oma levy-yhtiö Finndisc yhdessä Rolf Kronqvistin kanssa. Vuosikymmenien aikana hän on tehnyt yhteistyötä kaikkien keskeisten suomalaisen kevyen musiikin vaikuttajien kanssa.

Erik Lindström on arvostetuimpia suomalaisia kevyen musiikin säveltäjiä kautta aikojen. Hänen tuotannossaan on leimallista tyylillinen moninaisuus ja hienostuneisuus kuten iskelmän ja jazzin onnistunut yhdistäminen.

Vuonna 1922 Helsingissä syntyneen säveltäjämestarin isä oli kemisti ja tapettimestari Claes Lindström. Hän oli kotoisin Ruotsista, Kalmarin kaupungista, ja muutti vuonna 1912 Helsingin Tapanilaan ja työhön 1912 Sanduddin tapettitehtaalle.