Sirkka-Liisa Sass

Nuorallatanssia ilojen ja surujen kanssa

Selvis-lehti 3/2017
Teksti: Eija Hinkkala
Kuvat: Juha Törmälä

Sirkka-Liisa Sassin laulut kietoutuvat erottamattomasti hänen ristiriidoista koostuvaan, kiehtovaan persoonaansa. Hänessä on sekä kaikesta jotain poikkipuolista hakeva riivaaja että harmoniaa hakeva armoton esteetikko. Musta huumori, itseironia sekä keskieurooppalainen kabaree-henki ovat tavaramerkkejä, kun Sass sivaltaa, kyseenalaistaa ja perää vastuunkantajia.

Lauluja Sass (s. 1938) alkoi tehdä 80-luvun alussa, asuessaan Saksassa. Laulut syntyivät kuin vahingossa. Takana oli mieletön skolioosileikkaus ja vuoden toipuminen, jonka jälkeen Sass sai kuulla, että koko homma täytyy tehdä uusiksi.

”Oli sellainen tunne, etten uskalla liikkua tästä kohtaa yhtään mihinkään, koska takana ja edessä oli vain kauhu. Oli otettava kiinni kohdasta, jossa on.”

Saunan lauteilla rauhoittuessa syntyi intuitiivisesti ensimmäinen laulu, Elän hetkessä.

”Tartu hetkeen ja yritä saada siitä kaikki irti. Tätä sanomaa mä olen toistanut ja toistan lauluissani edelleen. Kuitenkaan en ole osannut sitä itse.”

ALUSSA LAULUT syntyivät saksaksi ja valmiin melodian kera, jonka Sirkka-Liisa tallensi nauhurille pianolla. Laulut tulivat niin valmiina, että hän epäili niitä muilta kopioiduiksi. Olihan hän saanut ensimmäisen impulssin kabareemusiikkiin jo kymmenvuotiaana Radio Luxemburgin välityksellä.

Hän oli ollut täysin täpinöissään kuunnellessaan Marlene Dietrichiä ja Zarah Leanderia. Rakkaus lajiin vahvistui Hampurissa vietettyjen vuosikymmenten myötä.

Hän oli tutustunut Hans Rahneriin, muusikkoon, joka vielä lähes satavuotiaana esiintyi eräässä kellariravintolassa. Sass pyysi tätä arvioimaan mahdollista plagiointia.

”Kun tämä 30-luvun musiikkia väreilevä herrasmiesasiantuntija väitti, ettei kyse ollut plagioinnista, tajusin kirjoittaneeni ihan oikeita lauluja ja innostuin valtavasti.”

Sirkka-Liisa alkoi hakeutua musiikkipiireihin. Hän tutustui Ralf Gothóniin ja solmi yhteyksiä Hampurin konservatorioon. Miehensä kanssa hän järjesti myös lukuisia kotikonsertteja. Elämään tuli vahva musiikillinen sävy.

Eräälle Suomen-lomalleen Sass tuli mukanaan kasetti, jolla oli kaksi laulua. Hän oli pyytänyt siskoaan hommaamaan jonkun lauluja kuuntelemaan. Siskon luona odotti Jorma Panula.

”Sanoin siskolleni, ettei olisi sentään professoritasoa tarvinnut olla.”

Panula sanoi, että lauluilla mennään ilman muuta Euroviisuihin. Toinen lauluista oli Elän hetkessä, ja se pääsi Anneli Saariston esittämänä Suomen karsintojen semifinaaliin saakka. Pikkuhiljaa lauluja päätyi Annelin levyille ja ohjelmistoon enemmän ja enemmän. Lauluntekijän tie oli auki.

SASSIN LAULUT elävät tai kaatuvat sanoituksen mukana. Sanat ovat se juttu. Sanoittaja Jukka Virtanen on sanonut, että Sassilla on erikoinen taipumus kävellä lauluissaan sillä nuoralla, että on melkein luiskahtamassa vulgaarin puolelle, mutta ei luiskahda. Homma on hallussa.

”Taipumus komediaan on vahvana mun sisällä, mutta elämä on järjestänyt kaikkea muuta kuin komediaa. Ehkä tästä johtuen en osaa olla vakava, vaikka olisi kuinka rankka aihe. Aina täytyy olla jokin vääntö. Yleisö ei tiedä nauraako vai itkeä, enkä mä tiedä sitä itsekään.”

Suuri osa Sirkka-Liisan lauluista pohjautuu hänen omaan elämäänsä. Omakohtaiset kokemukset ovat laulujen myötä laajenneet muidenkin elämään.

”Ihmiset ovat tulleet kertomaan, etteivät olisi selvinneet esimerkiksi avioerostaan ilman sitä ja sitä laulua. Ne eivät olekaan enää mun lauluja ja juttuja, vaan ovat menneet sinne missä niitä tarvitaan. Sehän on laulun tehtävä.”

Hyvä esimerkki tästä on Yksisiipinen enkeli, joka on Sassille itselleen fyysistä konkretiaa, mutta toimii muille kuvitteellisena metaforana ihmisen vajavuudesta ja siitä, miten lentää yhdellä siivellä.

En oo sun ikuisesti lähti siitä, kun Sass koki pitkän avioliittonsa aikana lyhyen romanssinpoikasen, johon olisi mielellään heittäytynyt, jos vain olisi uskaltanut. Omakohtainen tarina, joka kuitenkin ulottuu lähes kaikkien ihmisten kokemuspiiriin.

Joskus laulua tarvitaan aivan eri raameihin, kuin kirjoittaja on ajatellut. Näin kävi, kun Sirkka-Liisa kirjoitti kymmenvuotiaalle pojalleen laulun Sebastian. Saksasta värvättiin parikymmentä vuotta sitten nuoria miehiä sotilaiksi kaukomaille ja hän näki mielikuvissaan poikansa kohta lähtevän.

Homoseksuaalit kiittivät Sirkka-Liisaa kauniilla kirjeellä luullen laulua heille omistetuksi. Heitä kutsuttiin lempinimellä Sebastian. Sitä Sirkka-Liisa ei tiennyt. Tuolloin homous oli vielä visusti salassa pidettävää.

SASS HAIKAILEE lauluissaan intohimojen ja elämän perään. Oikeasti hän ei ole osannut elää niitä todeksi. Kädessä on ollut monta valttikorttia, joita ei sitten pelattukaan, kuten hän Intohimoilleni-valssissaan sanoittaa.

”Siellä, missä olen, on aina jotain pielessä. Peruutuspeilissä kaikki on valtavan hyvin. Onni on aina takana, ei koskaan kohdalla. Mulla on joku luonnevika, joka varmaan tulee mun taustasta. Muthan eristettiin muista nuorista skolioosini vuoksi. Olin myös vakuuttunut, että kuuluisin näyttämölle. Sekin asia kompastui vammaani.”

Kun Sass asui Saksassa, hän oli Suomeen päin kallellaan. Suomi oli kesä. Kirkas ja kaunis. Saksa oli syksyinen sumu, johon oli kesän jälkeen laskeuduttava. Jokainen lähtö tuntui siltä kuin juuria olisi revitty irti. Jälkeenpäin hän muistelee kuitenkin, miten ihana kaupunki Hampuri olikaan.
”Laulussa Mut ota syliisi syksy mua revitään kesän ja syksyn välillä. Laulussa kerroin samalla kuitenkin, että oma sieluni on enemmän syksy. Mun oli helpompi olla syksyssä. Ainakin silloisessa asetelmassa.”

Kipeimmät laulut ovat syntyneet puolison ja tyttären kuolemasta. Jälkimmäistä hän ei ole pystynyt vielä julkaisemaankaan.

”Arvokkain, mitä mulla on ollut, jäi liian vähälle, ja sinnehän mun sydän on kipee ja kiinni.”

Pilkkalaulun Suomen mestaruus heltisi 1991 teoksella Balladi Suomineidolle.

”Laulu voisi soida nyt Suomen juhlavuotena edelleen, koska se kertaa täysin tilanteen, jossa rajat kaatuu, muurit sortuu ja Suomineito kannattelee nurkassansa pitsihelmojansa, että älkää vaan tahriko.”

TUNNE ERILAISUUDESTA kasvatti protestihenkeä. Niin myös porvarillinen kasvuympäristö oikeistolaisine arvoineen. Juopot ja kommunistit olivat roskasakkia.

”Vaikka elin Saksassa upeissa olosuhteissa, minuun ovat aina vedonneet vähempiosaiset ja vähemmistöt. Olen sopinut salonkeihin ja eliitti on jollain tapaa koukuttanut, mutta yhtä hyvin sovin boheemiporukoihin. Luulen olleeni asenteeltani aina vasemmistolainen.”

”Laulunaiheita näen kaikkialla. Tässä maailmassa on kaikki niin perusteellisesti pielessä. Asioita päin helvettiä. Mielelläni haistatan sinne sun tänne. Vanhemmiten välitän yhä vähemmän siitä, tykkääkö musta joku.”

Jos elämä olisi kenraaliharjoitus, paneutuisi Sass lauluissaan entistä vahvemmin yhteiskuntakriittiselle sektorille.

”Nautin, kun pystyn kirjoittamaan ironiaa, teräviä kannanottoja. Näen että Suomesta puuttuu lähes täysin laulujen avulla tapahtuva poliittinen kommentointi. Siinä on aivan selkeä markkinarako.”

Uskontoakaan Sass ei ole jättänyt kommentoinniltaan rauhaan. Laulussa Maallikkofilosofin mietteitä hän ottaa kantaa siihen, että jos Jumala on kaikkivaltias, hän ei voi olla ”hyvä”; niin paljon viattomat joutuvat maailmassa kärsimään. Jotkut ovat kokeneet sanoituksen jumalanpilkaksi.

Sass kokee olevansa myös naisasianainen ja osoittaa ne tekstinsä mieluiten miehille.

”En lähde mihinkään kulkueisiin, mutta pienen herjan kera näpäytän machomiehiä ja rohkaisen naisia voittamaan sekä viettelemään. Näytän senkin, missä kaappi seisoo.”

”Ei suomalaisten naisten tarvitse olla lippu tanassa. Täällä on naisilla asiat hyvin. Olen vain itse ollut ja olen edelleen naisena kompleksinen. Meitä tyttöjä kasvatettiin kotona alistumaan ja miellyttämään. Siitä oli vaikea päästä irti. Epäilen omaa kelpaamistani. Ehkä se uhittelu lähtee siitä eikä varsinaisesta feminismistä.”

ARMOTON ESTEETIKKO ja harmonian hakija pääsee esiin sekä riimityksissä että melodioissa. Sass ei ole yrittänytkään päästä irti puhtaasta riimityksestä ja tekee niin kurinalaista työtä, että jokainen riimi ja tavu on paikallaan. Riimit ovat kuitenkin, kuin niitä ei olisikaan.

Sass on säveltänyt noin puolet sanoituksistaan itse. Hän kuvaa melodioitaan yksinkertaisiksi ja tarttuviksi. Laulut syntyvät edelleenkin sävelen kera. Mutta nykyisin hän unohtaa oman melodiansa ja antaa tekstin jonkun ”oikean” säveltäjän työstettäväksi.

”Oma säveltäminen on kompastunut teknisiin esteisiin. Harmittaa, etten ole opiskellut säveltämistä enkä edes nuotinkirjoitusohjelman käyttöä. Aika hankalaa on jonkun pianolla pimputetun kasetin kanssa enää lähteä lauluja tarjoamaan.”

TUOTANTO koostuu sadasta laulusta, joista kuutisenkymmentä on sellaisia, joiden Sass haluaisi jäävän soimaan. Harras toive on saada rahoitus koko nuottipinkan editointiin, jotta lauluja voisi tarjota valmiimpana artisteille sekä teatterien käyttöön.

”Voin todeta lauluistani vain, että kvaliteettia on enemmän, kuin kvantiteettia. Laadun puolesta puhunee säveltaiteen taiteilijaeläkekin.”

Toisen syöpäleikkauksen jälkeen Sirkka-Liisa totesi, ettei lähde täältä äänettä. Hän puhalsi syksyllä kasaan “jäähyväiskonsertin” otsikolla Toive kaikilla sama. Musiikkiteatteri Kapsäkin kaksi loppuunmyytyä konserttia saivat huikean yleisöpalautteen, solisteinaan Anneli Saaristo, Jorma Uotinen ja Veera Railio.

Sirkka-Liisa Sass toivoo konsertin uusintaa joulukuulle 2018, jolloin hän täyttää 80 ja lauluntekijyytensä 35 vuotta.

”Se olkoon muistokonsertti, jos en satu olemaan paikalla”, hän sanoo hirtehiseen tyyliinsä hehkuen elinvoimaa. Kuin haistattaisi lähdöllekin.

“Ainut, mitä omistan, on mun aika ja se on rajallinen suure. Jos saan vielä aikaa, on lauluissani romanssien vuoro.”

Video: Toive kaikilla sama: säv. ja san. Sass, es. Jorma Uotinen

Artikkelissa mainittujen kappaleiden sävellykset ja sanoitukset: Sirkka-Liisa Sass

Selvis-lehti: