The House of Songs - Leffamusiikkia, pihajuhlaa ja katupromoa

Selvis-lehti 02/2014

Teksti ja kuvat: 

Sannaliisa Ilkka

 

Makeaa vesihöyryä tulvahtaa ilmaan kun tatuoitu, texasilainen nuori mies polttaa elektronista tupakkaa. Tanssilattialla käy kuhina, jalat imevät musiikin swengin, ihmiset nauttivat maanantai-illan tunnelmasta, Lone Star -etiketit paistavat olutpulloista valaisten yleisön hilpeydellä.

Illan musiikista vastaa austinilainen nouseva nuori laulaja-lauluntekijä Kalu James. Käheä-ääninen James soittaa blueshenkistä folkrokkia sielukkaasti. Legendaarisen The Continental -klubin yläkerrassa, The Galleryssa, hän soittaa kolmen tunnin setin joka maanantai-ilta, pestiä on jatkunut jo kahdeksan kuukautta. 

James kutsuu minut lavalle, hän kertoo yhteistyöstään The House Of Songsin kanssa. Ihmiset taputtavat, aloitamme biisin, jonka kirjoitimme yhdessä pari päivää aikaisemmin. 

”New strangers in a familiar place

making memories we can’t replace

Times like these I think of you 

but just for a little while…”

Folk-biisimme jälkeen James lopettaa ensimmäisen settinsä ja suuntaamme ulos vilvoittelemaan, harvinaiseen texasilaiseen myrskysäähän. Tunnelma on rento. Ihmiset ovat kiinnostuneita, ”Olet Suomesta, upeaa! Olen kerran käynyt siellä liikematkalla. Rakastan Helsinkiä! Noh, sen verran mitä näin, olin yhden yön, biletin ja aamulla suuntasin lentokentälle hirveässä krapulassa”. 

Moni ihminen kertoo pitäneensä äänestäni ja haluaa kuulla soolotuotantoani. Katupromootio on antoisaa, sillä kohtaamiset ovat aitoja ja ikimuistoisia.

Asiat, joita kukaan ei näe

Leveää texasia puhuva 23-vuotias kauniskasvoinen lauluntekijä Marshall Moon koputtaa talon oveen. ”Hey, Lady Sansa? Are you ready for co-writing?”. Kahvikupin ja tutustumisen jälkeen suuntaamme soittohuoneeseen. Haluan kirjoittaa aidon texasilaisen nopeatempoisen country-biisin, tämä käy Moonille mieluusti.

Hän kertoo new yorkilaisesta ystävästään, joka tarvitsee musiikkia lyhytelokuvaansa. Elokuva kertoo eronneesta pariskunnasta. Kumpikaan ei halua luopua asunnosta, jonka he yhdessä hankkivat.

Aloitamme biisin, ensimmäinen säkeistö syntyy helposti. Kun tarina on selkeä ja yksinkertainen, alkavat kuvat pariskunnan elämästä piirtyä mieleen. Mitä oli ennen? Miksi kaikki muuttui? Mitä on nyt?

Päätämme lähestyä kappaletta huumorin kautta: mitä tarinan henkilö ajattelee exästään? Jotain sellaista mitä ulkopuoliset eivät näe, eivätkä kuule. Kertosäkeen valmistumisen jälkeen siirrymme takapihan helteeseen, otamme kylmät oluet ja istumme pöydän ääreen.

”I rolled out of bed this morning

I was feeling all right

Until I stepped on a wine glass you left

on the floor last night

I screamed a little bit

and you just laughed at me

Now my foot’s a bloody mess

Things that no one sees…”

Kappaleen valmistumisen jälkeen äänitämme sen ja lupaamme olla yhteydessä. Sessio on kivuton, saamme nauraa ja laulaa. Biisi syntyy nopeasti ja ajatuksemme biisin kulusta ovat yhtenäisiä. 

Joskus sessio voi kestää neljä tuntia tai kauemmin ja silti välttämättä toinen säkeistö ei synny millään. Jokainen sessio on ainutlaatuinen ja erilainen. Yritän aina pitää avoimen mielen ja huumorin mukana.

Moonin lähtemisen jälkeen alan valmistautua illan showcase-keikalle. Nappaan talon seinältä sähkökitaran ja ensimmäistä kertaa soitan keikkani sähkökitaralla säestäen. Biisit kuulostavat erilaisilta, harmonisemmilta ja soittaminen on helpompaa kuin akustisella. Huomaan inspiroituvani sähkökitarasta, se antaa minulle alkukantaista voimaa, jotain uutta ja villiä.

Laulupiiri

Paras tapa tutustua Austiniin pyöräily. Talon isännät Troy Campbell ja Clay Lilliard ovat vierailuni aikaan Euroopassa promoamassa THOS:ia. Harmittaa kun en pääse tapaamaan heitä reissullani. Tämä pakottaa mukavuudenhaluisen muusikon omatoimisuuteen.

Miesten käyräsarvinen kilpapyörä huonoine käsijarruineen arveluttaa hieman, mutta pienen heijailun jälkeen lähden tien päälle. Ensimmäisellä poikkikadulla alakaupungissa huomaan Yard Sale -kyltin. Suuntaan talolle, ehkä voin tehdä löytöjä.

Talon kuistilla istuu nainen, joka esittelee itsensä Eveliseksi ja hänen vieressään kököttää kaljaa hörppivä mies Mark, joka on Evelisen miesystävä. Aikamme rupateltua käy ilmi, että he tuntevat Troyn ja THOS:n toiminnan. Samassa he kutsuvat minut heidän seuraavana sunnuntaina pidettävään puutarhajuhlaansa, jonne osallistuu myös paikallisia folk-muusikoita.

Puutarhajuhlissa käy kuhina, kärpäset ja juhlaväki pörräävät herkuista pursuavan pöydän äärellä. Musiikki raikaa ja ihmiset nauttivat toistensa seurasta. Minut esitellään Evelisen ja Markin vieraille ja pyydetään mukaan laulupiiriin. Laulupiiriä johtavat austinilainen folk-muusikko Steve Brooks ja norjalainen sittemmin austinilaistunut muusikko Eric Moll.

Piirissä on neljä akustista kitaraa, pystybasso ja haitari. Vuorotellen kukin piiriläinen soittaa jonkun biisin. Biisit ovat joko omia tai lainakappaleita. Pyöritään countryn, cajunin ja folkin mailla. Moni piiriläisistä kertoo lyhyesti esittämistään lauluista, mutta etenkin Brooks tarinoi meheviä anekdootteja kappaleiden synnystä ja sanojen merkityksistä.

Laulan kaksi omaa kappaletta, mutta enimmäkseen laulan taustoja tai kuuntelen haltioituneena. Ilta lähenee loppuaan, vaihdamme yhteystiedot, kiitän Eveliseä ja Markia vieraanvaraisuudesta. 

Matkalla talolle tunnen, kuinka matka Texasiin on avannut silmiäni niin uudelle musiikille kuin ihmisten avoimelle kohtaamiselle. Nöyrä kiitos Elvis ry ja THOS ainutlaatuisesta musiikkimatkasta Austiniin.

Selvis-lehti: