Dimi Salo

Häpeää kohti on hyvä mennä

Selvis-lehti 4/2016
Teksti: Kati Valjus
Kuvat: Kati Valjus

Dimi Salo kirjoittaa laulun, jos maailmassa on virhe. Suomalais-kreikkalainen laulaja-lauluntekijä on oppinut kääntämään erilaisuutensa vahvuudekseen. ”Kun olen lavalla, elämässä on järkeä,” hän sanoo.

Oli oikeastaan ihan sattumaa, että Dimitra ”Dimi” Salosta, 27, tuli lauluntekijä.

”Olin vuonna 2009 lentokentällä töissä, kun kaveri soitteli Tornion Pop & Jazz Konservatorion muusikkolinjalta, että sun pitää tulla tänne”, muistelee Salo elämänsä käännekohtaa ja nauraa iloisesti päälle.

Musiikki oli toki kuulunut Ylivieskassa lapsuutensa ja nuoruutensa viettäneen Salon elämään pienestä pitäen. Hän oli soittanut poikkihuilua kymmenen vuotta musiikkiopistossa ja laulanut lapsi- ja nuorisokuoroissa.

”Olin silti jotenkin ajatellut, että tuleva ammattini ei liittyisi musiikkiin. Valmistuin matkailuvirkailijaksi, mutta sinänsä hyvä ja koulutusta vastaava työ lentokentällä ei ollut hiljentänyt musiikkihaaveita. Siispä lähdin Tornioon, ei sitä tarvinnut kauaa miettiä!”

KAVERI OLI TIENNYT jotain, mitä Salo itse ei silloin vielä tiennyt. Ujosta muusikonalusta alkoi kuoriutua oman musiikkinsa tekijä.

”Aloin tehdä biisejä, koska kaikki muutkin koulussa tekivät. Osaa noista biiseistä laulan keikoilla edelleen, joten kyllä niistä ihan käyttökelpoisia tuli. Aika pian asetin itselleni tavoitteen, että lopputyönäni esitän pelkästään omia biisejäni. En nähnyt muuta vaihtoehtoa. Opettelin myös soittamaan koskettimia, koska huilulla ei paljon itseä säestetä.”

Muusikkolinjaa seurasi lauluntekijälinja, joka vahvisti laulaja-lauluntekijän identiteettiä ja naulasi viimeistään sen, mitä Salo oli musiikissaan etsinyt: oma sanottava alkoi löytyä. Nyt Salo opiskelee pop & jazz -musiikkipedagogiksi Oulun ammattikorkeakoulussa. 

TEATRAALISESTA esiintymistyylistään tunnettu Salo on esittänyt omaa tuotantoaan eri kokoonpanoilla muutaman vuoden, ja elämänmakuisten laulujen tulkki saa yleisöltä kannustavaa palautetta kappaleistaan.

Salo kuvailee tuotantoaan melodramaattiseksi musiikiksi, joka flirttailee teatterin suuntaan.

”Useimmat biiseistäni ovat aika synkkiä, mutta on niissä sarkastinenkin kaiku. Myös luottamus, toiveet ja ikävä ovat usein läsnä.”

Esiintyminen on Salolle voiman lähde.

”Yleensä kaikki epävarmuus oman materiaalin esittämisestä häviää siinä vaiheessa kun alan esiintyä. Se on kuin benjihyppy tuntemattomaan, sitä on pakko saada lisää. Kun olen lavalla, elämässä on järkeä.”

LAULUN AIHEITA Salo sanoo poimivansa ympärillään olevista ihmisistä ja ilmiöistä.

”Ennen kirjoitin enemmän omasta elämästäni, mutta yhä enemmän löydän aiheita myös ympäriltäni. Se on helpottavaa: ei tarvitse koko ajan olla vuodattamassa omaa sydänvertaan! Biisi voi lähteä syntymään vaikka Hesarin uutisista.”

Yleensä Salo tarttuu kynään silloin, kun maailmassa on virhe.

”Pitää olla joku vika tai ongelma jossain. Merkityksellisten laulujen tekeminen on minulle tärkeää, enkä halua pakoilla vaikeita aiheita. Ajattelen myös niin, että jos teet aina sellaista tekstiä jonka kuka tahansa muukin voisi tehdä, et ikinä pääse eteenpäin.”

SYDÄNVERELLÄ kirjoitetuilla lauluilla on silti paikkansa.

”Olen huomannut, että jos vähän hävettää, se on vain hyvä asia. Häpeää kohti on hyvä mennä. Meistä jokaisella on omat kipupisteemme, ja itselläni ne liittyvät juuriini. Isäni on kreikkalainen, ja olen tutustunut häneen ja siskoihini vasta aikuisuuden kynnyksellä.”

Kivusta syntyi biisi Isätön, joka julkaistiin joulukuussa. Se on Salolle ehkä henkilökohtaisin kappale.

”Kun ihmiset ovat tulleet juttelemaan tuosta biisistä, olen huomannut, että olen antanut äänen ilmiölle, isättömyydelle. Vaikka tein kappaleen itselleni, se on antanut paljon myös muille saman tilanteen tai tuntemuksen kokeneille. Olen siitä mielettömän otettu ja onnellinen. Samalla huomaan, että omakohtaisuus on jollain kummallisella tavalla loitontunut koko kappaleesta.”

Nuoruuden jyrkän mustavalkoisuuden jäätyä taakse Salo on huomannut, ettei häpeää pidä pelätä.

”En ole eikä minusta tule täydellistä. On ollut helpottavaa hyväksyä oma vajavaisuutensa. Nykyään olen tiiviisti yhteydessä Kreikan-perheeni kanssa. Onneksi on Skype. Silti elämässäni on läsnä jatkuva ikävä, mutta sekin on asia joka on vain hyväksyttävä. Olen tällainen tyyppi jonka sydämessä on ikuinen syksy. Olen tehnyt siitäkin biisin, ja sen nimi on Syyskuu.”

NE PIIRTEET, jotka joskus ärsyttivät itsessä ja saivat kokemaan olon ulkopuoliseksi, ovat saaneet hyväksynnän.

”Mitä enemmän vietän aikaa Kreikan-perheeni kanssa, sitä enemmän huomaan heissä juuri niitä samoja piirteitä, joita olen koittanut itsessäni tukahduttaa sopiakseni suomalaiseen muottiin. En olekaan outo, kummallinen ja vääränlainen. Vähitellen olen onnistunut kääntämään sen vahvuudekseni.”

Salo on tehnyt useaan vielä julkaisemattomaan kappaleeseensa sanoja myös kreikaksi.

”Ymmärrän kreikkaa kohtuullisesti mutta puhun vielä niin heikosti, että toistaiseksi puhun perheeni kesken engreekiä, tai jotain sinne päin. Usein perheeni puhuu kreikkaa ja kysyy minulta kreikaksi, ja minä vastaan englanniksi. Se on mahtavaa.” 

KREIKKALAINEN musiikki on Salon sydäntä lähellä, ja sitä hän kuuntelee Suomessa aina yksin.

”Se vie tiettyyn mielentilaan. Sellaiseen haikeaan kaipaukseen jostakin sellaisesta, mitä minä en koskaan saanut siksi, että perheeni asuu eri puolella maailmaa. Kreikan kielessä on kuvaava sana tuolle tunteelle, harmolipi.”

Kreikkalaisista laulajista ja heidän tulkinnoistaan löytyy tuohon mielentilaan Salon mukaan sylinomaista lohtua.

”Tärkeimpinä heistä ovat Dimitris Mitropanos, Antonis Remos, Nikos Vertis ja Vasilis Papakonstantinou. Viimeisin on isäni suurin suosikki, ja siksi hänen fanittamistaan vastaan tuli joskus kamppailtua. Enää ei nolota isä eikä Vasilis-fanitus!”

PARI VUOTTA SITTEN Salo päätyi mukaan Kauko Royhkä & The Boots -kokoonpanoon – vahingossa, kuinkas muuten.

”Lauloin Kaukon levylle alun pitäen mallistemmoja Jarmo Heikkisen studiolla Kempeleessä. Jamppahan soitti aikanaan jo Kauko Röyhkä & Narttu -yhtyeessä. Kauko tykästyi lauluuni ja pyysi mukaan levylle ja keikoille. Etelän Peto julkaistiin keväällä 2014 ja teimme keikkaa syksyyn 2015 asti.”

Albumilla Salo ja Röyhkä laulavat myös dueton Poika sateessa (säv. & san. Kauko Röyhkä).Tänä vuonna Salo on adoptoitu oululaiseen Radiopuhelimet-yhtyeeseen.

”Se meni vähän samalla tavalla. Kävin laulamassa Saastan kaipuu -levylle taustoja pariin biisiin, ja kohta kysyttiin, haluaisinko lähteä keikoille. No todellakin! Ensimmäinen keikka oli Qstockissa ja aika näyttää, mihin tässä päädytään. Tämä on ehkä maailman siistein juttu!”

SALO AJAUTUU usein pois omalta mukavuusalueeltaan.

”Jostakin syystä näytän ajavan itseni elämäntilanteisiin, joissa opiskelen tai teen töitä oman mukavuusalueeni ulkopuolella. En osaa sanoa, onko se jokin sisäinen pakko olla oppijana, mutta sitä näyttää tapahtuneen ja tapahtuvan koko ajan. Voisin päästä niin paljon helpommallakin, mutta olen nopea innostumaan asioista, eikä siitä yleensä ole enää paluuta järkeilyyn. Pakkohan elämää on kokeilla!”

Salo suhtautuu nöyrästi saamiinsa tilaisuuksiin.

”On ollut hienoa saada oppia mestareilta.”

OPINTOJEN, laulunopetuksen ja kaupan alan töiden ristiaallokossa Salo yrittää löytää aikaa ja tilaa omalle luomiselle.

”Ei se aina ole helppoa. Vuokra on maksettava, ja tuntemattomana artistina on vaikea saada keikkoja joista maksetaan kunnolla. Siksi teen lisätöitä urheilukaupassa ja yritän jotenkin hallita ajankäyttöäni niin, että oman musiikin työstämiselle jäisi aikaa. Vetäydyn välillä treenikselle kirjoittamaan, mutta vähän silppuistahan se on.”

OMAKUSTANTEET videoineen maksavat. Oman työn markkinointiin menee aikaa.

”Tässä vaiheessahan tämä on vielä vain kallis harrastus, vaikka suhtaudunkin musiikkiini ammattimaisesti. Joskus sitä miettii, millaiset etelänmatkan olisi voinut ostaa yhdenkin biisin äänitykseen, miksaukseen ja masterointiin käyttämillään rahoilla, mutta eivät ne ajatukset kovin pitkään päätä vaivaa. Tämä on vain pakko tehdä. Tavoitteeni toki on, että parin vuoden päästä valmistuttuani pedagogiksi pystyn elättämään itseni pelkästään musiikkiin liittyvillä töillä. Eikä se tarkoita mitään pröystäilevää elämäntyyliä, vaan tällaista taiteilijalle tuttua kitkuttamista, kuten tähänkin asti.”

Opiskelevan muusikon tulovirrat koostuvat pienistä puroista.

”Laulua olen opettanut jo useita vuosia. Liikuntapainotteisen muskarin pilottiryhmien vetäminen on tämän syksyn uusi aluevaltaukseni. Olen siitä tosi innoissani!”

 

Selvis-lehti: