Ajankohtaista

 
19.4.2018
Musiikintekijöille ja -kustantajille 53,6 miljoonaa euroa Teostosta vuonna 2017

Tiedote. Julkaistu: 19.04.2018, 09:28

Teosto

 
16.4.2018
Musiikintekijöiden rahaston vuoden ensimmäinen stipendihaku käynnistyi helmikuun alussa, ja määräaikaan 28.2.
 
10.4.2018
Kilpailulla kunnioitetaan kansantaiteilijaksi ja verbaaliälyköksi nimitettyä henkilöä Pauli Matti Juhani Leskinen, jonka me kaikki tunsimme paremmin nimellä Juice.  
 
28.3.2018
Tuija Rantalainen Kuva: Veini Nupponen    Suomen Musiikintekijöiden hallitusvaali käytiin yhdistyksen kevätkokouksessa 27.3.2018.
 
26.3.2018

Musiikkituotannon ammattitutkinto

Laulun tekemisen osaamisala

 
20.3.2018
Circolo Scandinavo tarjoaa residenssejä pohjoismaalaisille taiteilijoille
 
19.3.2018
Samuli Laihon tuore kirja Topliner nyt jäsenetuhintaan    
 
13.3.2018
Keski-Pohjanmaan konservatorion musiikkialan perustutkinnon koulutuksessa Kokkolassa on tarjolla musiikintekijän -suuntautumisvaihtoehto. Koulutusta on järjestetty vuodesta 2016 lähtien.

Sivut