SAKSITTUJA - lehtikatsaus
Suomen Säveltäjien puheenjohtaja Mikko Heiniö kirjoittaa yhdistyksensä Kompositio-lehdessä (4/97) Teoston jakosäännöstä mm. näin: "Vakavan musiikin säveltäjiä kummastuttaa ja huolestuttaa elvisläisten into saattaa vakavassakin vokaalimusiikissa säveltäjän ja tekstintekijän väliseksi perusjaoksi 50%/50% nykyisen 66,67%/33,33% sijaan. Tällainen vaatimus osoittaa ensinnäkin tietämättömyyttä tai piittaamattomuutta siitä, mikä vakavassa musiikissa yleensä on säveltäjän ja runoilijan keskinäinen panos, ja siitä, että runoilijat (ihan siinä kuin kustantajatkin) tulevat Teoston eli Säveltäjäin tekijänoikeustoimiston asiakkaiksi vain ja ainoastaan säveltäjien kautta. Toiseksi se osoittaa merkillistä halua puuttua asiaan, jossa elvisläisillä ei ole minkäänlaista omaa intressiä (en ole kuullut vakavan musiikin säveltäjästä, joka käyttäisi elvisläisten sanoittajien tekstejä)".
Mikko siis korostaa, että Teosto on Säveltäjäin (eikä siis sanoittajien) tekijänoikeustoimisto. Elviksen johtokunnan sanoittajajäsen Anne Koivunen kirjoitti Selviksen numerossa 1/97, että Teoston nimi pitäisi muuttaa muotoon Säveltäjäin ja Sanoittajain Tekijänoikeustoimisto Teosto. On varmaankin aika elvisläisten tehdä ensi kevään vuosikokoukselle tällainen aloite. Mikon huoli vakavan vokaalimusiikin erityiskohtelun suhteen on turha. Elvis on johtokuntansa päätöksellä hyväksynyt tältä osin sen saman jakosääntötoimikunnan esityksen, jonka myös Suomen Säveltäjät on hyväksynyt. Ainoa, mitä Elvis tältä osin on huomauttanut on se, että myös Suomen Kirjailijaliiton kantaa pitäisi kuulla tässä asiassa. Sen jäseniähän asia mitä suurimmassa määrin koskee (kuten Mikkokin todistaa).
Helsingin Sanomien kulttuuritoimittaja Pirkko Kotirinta kirjoittaa eduskunnan Yle-keskustelusta mm. näin (HS 17.10.):
"Vielä 1969 luvulla Ylessä istui raati, joka kuunteli uutuuslevyjä korvat höröllä ja langetti soittokieltoja. Levyihin iskettiin kirjainkoodit kelvollisuuden mukaan: parasta A-ryhmää, B-ryhmää, plussia ja miinuksia. Joku Regina Rento oli raadin mielestä kuulijoille liian rento. Kiellettyjen levyjen listan aika on ohi, mutta tilalle on nyt tullut sallittujen levyjen lista. Siinä on tietysti ero - vai onko sittenkään?"
Samasta aiheesta kirjoittaa Ilta-Sanomat pääkirjoituksessaan 18.10. mm. näin:
"Kun Virtasen esiintymisestä jätetään huomiotta tämän ikinuoren rokkivaarin mainoshumalaan kuuluva kuoha, baskerin alta kuultiin tällä kertaa myös asiaa. Virtasta huolestuttaa, että yhteiskunnan omistama Yleisradio mukauttaa musiikkitarjontaansa kaupallisten kanavien eetterimuotiin. Virtasen huolta ei keskustelussa yleisesti hyväksytty. Keskustan ryhmäpuhuja Maria Kaisa Aula kehui - puolueensa vanhoillisuuteen nähden yllättäen - nuorisomusiikkia tarjoavan Radiomafian ohjelmia. Juuri Radiomafian äänimaailma muistuttaa monien kaupallisten radiokanavien eetterintäytettä, mutta kukaan ei keskustelussa kannattanut Suvi Lindénin (kok) ehdotusta myydä koko mafia."
Aleksi Bardy kirjoittaa Hesarin kanavalla-palstalla (HS 25.10.1997) yleisön diktatuurista mm: "Tulosstalinismin kulta-aikana tv-päättäjät erehtyvät pitämään katsojalukuja tv-toiminnan tuloksena. ... Satatuhatta syvällisesti eläytynyttä kansalaista on kansallisesti paljon hienompi asia kuin miljoona lievästi pitkästynyttä. ... Yritys miellyttää kaikkia johtaa hampaattomiin ohjelmiin."
Ruotsin Teoston STIM:n lehdessä Stim-Nytt kirjoitetaan siitä sopimuksettomasta tilasta, joka tällä hetkellä vallitsee eurooppalaisten mekanisointiseurojen (joista Ncb on yksi) ja äänilevytuottajien välillä. Seurojen yhteiselin on BIEM ja äänilevy-yhtiöiden IFPI. Vapaasti käännettynä jutussa (Stim-Nytt 3/97) sanotaan mm:
"Vanha sopimus päättyi vuoden 1996 lopussa ja korvaustaso (noin 9 % äänitteen vähittäismyyntihinnasta) pohjautuu nyt paikallisiin sopimuksiin. IFPI on kääntynyt EU:n puoleen saadakseen selvyyden siihen, rajoittaako keskitetty sopimus vapaata kilpailua. BIEM on jo aikaisemmin saanut EU:lta lausunnon, jossa keskitetty sopimusmalli on mekanisointioikeuksien kohdalla hyväksytty."