SELVIS 1/99jupina: Juhani Leinonen |
Teoston suunnalta on kuulunut pahoittelua Selvisissä julkaistuista mielipiteistä ja kannanotoista. Ihan vaan "löylyä lyödäkseni" yritän ilmaista omia mielipiteitäni asiassa näin vaikutusvaltaisen lehtemme kautta, jos päätoimittaja sen sallii.
Ymmärtääkseni jäsenlehtemme nimenomainen tarkoitus on toimia tiedonvälittäjänä jäsenkuntamme keskuudessa ja kahdenpuolisena tiedotusväylänä yhdistyksen hallinnon ja jäsenistön kesken. Luonnollistahan on, etteivät kaikki jäsenemme voi olla kaikista asioista aivan samaa mieltä, mutta ilman eri mielipiteiden ja ajatusten julkituomista ei ole mahdollista päästä minkäänlaiseen yhteisymmärrykseen, eikä ole myöskään mahdollista oikaista ehkä erheellisiä käsityksiä.
Tuo edellä esittämäni tuskainen parahdus Teoston suunnalta koski esitettyä mielipidettä Teoston markkinointitoimista. Olemmehan edustaneet kantaa, jonka mukaisesti Teoston ei tule aloitteellisesti markkinoida musiikin käyttöä, vaan keskittyä teosten hallinnoimiseen ja käyttölisenssioinnin tiedottamiseen. Tiedotuksen tulee mielestämme siis kohdistua niille, jotka musiikkia käyttävät, eikä niille jotka jostakin syystä eivät sitä käytä.
Henkilökohtainen mielipiteeni; joka on saanut tukea jäsenistömme keskuudesta; on ettei Teoston tehtävä ole markkinoida musiikkia jokaiseen vessaan, hissiin, myymälään ja käymälään. Teoston tulee tiedottaa musiikin käyttäjille tekijöiden oikeuksista ja tehdä perintätoimet mahdollisimman myönteisiksi. Tässä tulisi viimeinkin päästä yhteistyöhön GRAMEXin kanssa, ettei käyttäjäasiakkaille tipahtelisi laskuja useasti vuodessa eri tahoilta heidän kokemastaan samasta asiasta. Epäkohta ilmenee erityisesti pienille liikkeille (parturit, taksit yms) kohdistuvassa radiosoittoperinnässä.
Musiikin markkinoiminen on tekijän ja kustantajan tehtävä, äänitteiden markkinoimisen ollessa erityisesti äänilevy-yhtiön toimialaa.
ELVISin johtokunta sai helmikuun viimeisessä kokoukdessaan selvityksen Teoston puheenjohtajalta ja toimitusjohtajalta kyseisessä markkinointiasiassa ja avoimen keskustelun jälkeen päädyimme yhteisymmärrykseen. Erityisesti arvostan toimitusjohtaja Jaakko Fredmania siitä, että hän kertoi olleensa markkinointiajatuksen takana ja kokevansa sen yhäkin mielekkääksi toiminnaksi, mutta hyväksyvänsä Teoston jäsenistön ja johtokunnan tiedotuksellisemman linjauksen. Toivottavasti saavutettu yksimielisyys osoittautuu todelliseksi.
Esitänpä tässä vauhtiin päästyäni eräitä muitakin mielipiteitäni Teostosta:
Tässä vain esimerkkejä mielipiteistä. Näiden esittäminen ei suinkaan tarkoita sitä, etten olisi kaikkiaan kiitollinen Teoston henkilöstön työlle. Arvostan suuresti kaikkia Teostossa työskenteleviä ja annan tukeni heille. Katson kuitenkin, että minulla on oikeus mielipiteisiini, saan ne ilmaista ja aina minun ei tarvitse olla Teoston virkailijoiden kanssa samaa mieltä, silti vaatimatta heidän erottamistaan.
Samalla tavoin ELVISin jäsenten tulee voida ilmaista mielipiteensä yhdistyksemme luottamus- ja virkamiehille ensisijaisesti henkilökohtaisesti ja yhdistyksen kokouksissa, mutta tarvittaessa ja varsinkin laajempaa keskustelua aiheesta kaivatessaan myös lehtemme palstoilla.
Edellä mainitsemaani keskustelua käytiinkin varsin runsaasti vuosikokouksessamme, jossa yllättävän suurella joukolla paikalle saapunut jäsenistömme toi esiin mielipiteitään. Eräänä oletettavasti kauaskantoisena asiana kokous hyväksyi toimintasuunnitelman yhteydessä kiivaan keskustelun saattelemana neuvottelutuloksen ohjeistoksi hyvästä kustannustavasta. Toivottavasti nyt saamme edes lyhyen hengähdystauon jo pitkään velloneessa kustannekiistassa. Kokouksessa suoritettujen vaalien tuloksena johtokuntamme osin uusiutui. Kiitän Anne Koivusta, Petri Laaksosta ja Jussi Sydänmäkeä heidän suorittamastaan johtokuntatyöskentelystä ja toivotan uusiutuvaan johtokuntaan tervetulleiksi Esa Niemisen, Jori Nummelinin ja Pia Perkiön.
Leppeää kevättä ja hyvää yhteisymmärrystä toivottaen
JUSSI
|
Seuraava artikkeli |