![]() ![]() | Monta mieltä monesta asiastaViime aikoina on voinut lukea ja kuulla asioista, joista ollaan monta eri mieltä. Ehkä tärkein tässä on se pienoismylläkkä, joka syntyi, kun säveltaidetoimikunta myönsi puolivuotisen valtion taideapurahan sanoittajalle. Kukaan ei kai väittänyt, että SINIKKA SVÄRD ei olisi tarpeeksi ansiokas saamaan apurahaa, mutta eri mieltä oltiin siitä, olisiko apuraha pitänyt myöntää säveltaiteen vai kirjallisuuden potista. Minusta asia on päivänselvä. Sinikka ei ole (ainakaan tässä yhteydessä) kirjailija vaan nimenomaan sanoittaja. Ja sanoittajana hän on samanlainen lauluntekijä kuin säveltäjäkin. Ihan riippumatta siitä, onko sävellys vai sanoitus syntynyt ensin. Sinikka on ottanut "siviilityöstään" vuoden virkavapaata ja saanut puolen vuoden apurahan taatakseen itselleen työrauhan uusien laulujen sanoitusten luomiseen. Tämä on minun hyvin perusteltu mielipiteeni. |
Toinen asia on sitten taiteilijaeläke. Valtion
ylimääräinen taiteilijaeläke perustuu
Valtioneuvoston päätökseen (joka voidaan
koska tahansa Valtioneuvoston päätöksellä
peruuttaa), jonka mukaan tämä eläke ei ole
tarkoitettu taiteilijoiden huonon eläketurvan
parantamiseen, vaan se on nimenomaan
kunnianosoitus "erittäin ansioituneille taiteilijoille"
ja tärkein kriteeri on taiteelliset
ansiot. Sen perusteella katsotaan myönnetäänkö
tämä kunnianosoitus vai ei. Sen
jälkeen katsotaan kyseisen taiteilijan tuloja
ja sen mukaan määrätään, saako hän
kokonaisen eläkkeen vai puolikkaan. Tässä
asiassa on kyllä koko ajan ollut epäjohdonmukaisuutta.
Kun minä esimerkiksi
aikoinaan anoin ko. eläkettä, olin sekä säveltaidetoimikunnan
että myös taiteen keskustoimikunnan
listan yläpäässä, mutta senaikainen
opetusministeri TYTTI ISOHOOKANA-ASUNMAA
henkilökohtaisesti poisti minut listalta,
koska minulla oli hänen mielestään
liian suuret eläketulot. Samaan aikaan kuitenkin
myönnettiin eläke joillekin omaa ammattiaan
harjoittaville harrastajataiteilijoille,
sekä myös eräälle kieltämättä ansioituneelle
kuvataiteilijalle, joka tulojen puolesta pesi
minut mennen tullen. (Olen nykyään hyvin
tyytyväinen, että näin kävi. Minulla on suhteellisen
hyvä eläke, tulen hyvin toimeen ja
tuntisin huonoa omaatuntoa, jos olisin saanut
rahaa, jota joku muu olisi kipeästi tarvinnut.)
Kuten jo kävi selväksi, valtion ylimääräisen
taiteilijaeläkkeen "päällepäsmäri"
on taiteen keskustoimikunta ja mielestäni
on ymmärrettävää, että ammattitaiteilija
syrjäyttää sivutoimisen taiteilijan, olkoot
tämä kuinka luova tahansa. MARTTI HEIKKILÄ kirjoittaa edellisen Selvisin
pääkirjoituksessa asiasta, jota hän katsoo
tasa-arvon kannalta. Hän sanoi: "Elvis ry:n
(silloisen Elokuva- ja viihdesäveltäjät r.y:n)
jäseniksi sanoittajat hyväksyttiin vuonna
1966; Teoston jakosäännössä säveltäjät ja
sanoittajat tulivat tasa-arvoisiksi 1998."
Hätäinen lukija voi saada sen käsityksen,
ettei ELVIS olisi tehnyt yhtään mitään sanoittajien
hyväksi kolmenkymmenen vuoden
aikana. Kun sieluni silmin näen syyttävän
sormen otsaani suunnattuna, minun on suorastaan
pakko kommentoida juttua. Kun vuonna 1954 perustettiin Suomen
Elokuvasäveltäjät, yhdistys luotiin nimenomaan
hoitamaan elokuvasäveltäjien asioita.
Jossain vaiheessa tuli puhetta siitä, että
samoilla säveltäjillä oli myös pulmia, jotka
eivät liittyneet elokuviin. Silloin vasta pitkin
hampain ryhdyttiin ajamaan myös näitä
asioita. Kun sittemmin sovittajat etsivät foorumia
omien asioidensa hoitamiseen, teimme
verettömän (ja ystävällisen) vallankaappauksen.
Se meni helposti; olihan SES:n
puheenjohtaja tunnettu sovittaja HARRY
BERGSTRÖM ja muutkin jäsenet aikamoisia
sovittajia. Idea siitä, että sanoittajat pitäisi
saada saman katon alle, ei ollut alkuunkaan
itsestäänselvä asia. Jotkut sanoittajat
olivat liittyneet ELVISiin jo säveltäjinä ja kun
halusimme liittyä pohjoismaiseen kattojärjestöön
NRU:iin (nykyinen NPU), ehtona
oli, että jäsenistöömme pitäisi kuulua myös
tekstintekijöitä. Muissa maissa he olivat suorastaan
niskan päällä; tarkoittihan lyhenne
NRU Nordisk Revy Union. Emme me kauaa
kakistelleet, vaan ryhdyimme valmistelemaan
sääntömuutosta voidaksemme ottaa
sanoittajat mukaan nimenomaan sanoittajan
ominaisuudessa. Huvittavana yksityiskohtana voidaan mainita, että jo 1965
ELVIS lähetti minun allekirjoittaman kirjeen
Teostolle, jossa vaadittiin Teostoa hyväksymään
myös sanoittajia jäseniksi. Samassa
kirjeessä vaadin myös, että Teosto muuttaisi
sääntöjä siten, että vararahasto (nykyiset
kansalliset varat) nostettaisiin 3%:sta
10%:iin. Tämä myös MIKKO HEINIÖLLE tiedoksi.
Tämän kirjeen perusteella myös Teosto
muutti vuonna 1969 sääntönsä, joiden
mukaan sanoittajat pääsivät jäseniksi.
Sanoittajat saivat myös edustajaksekseen
KARI TUOMISAAREN johtokuntaan. Tämä
kaikki tapahtui ELVISin painostuksesta. Muutenkin
hoidimme monia sanoittajien asioita
kuntoon; mm. tariffisopimukset Yleisradion
ja Musiikkikustantajien kanssa. Tärkeä asia, jonka ELVIS hoiti sanoittajien
puolesta oli kuuluisa tapaus "Itkevä huilu".
Kun vuonna 1974 laki muuttui ja sanoittajat
saivat samat oikeudet kuin säveltäjät,
sekä kustantajat että Teosto nukkuivat Ruususen
unta. Ei tapahtunut mitään, ennenkuin
yritin kustantaa kahta MERIKANNON
laulun sovitusta. Merikannon suoja-aika oli
jo umpeutunut ja minä sovittajana astuin
hänen tilalleen kustannussopimuksen osapuolena.
Teosto ilmoitti, että teokset olisivat
kustannettuja tekstin kautta. Tämä oli
vuonna 1985 ja siitä lähtien olen tapellut
asian puolesta. 1997 pääsin vihdoin läpi
ja Teoston vuosikokous päätti, että saadakseen
sanoittajan kustannusoikeuskorvaukset,
kustantajalla on oltava sopimus sanoittajan
kanssa ja korvaukset maksetaan ainoastaan
siltä osin kun sopimus on voimassa,
eikä esimerkiksi vapaasta tekijästä. Siis
päätettiin toimia lain mukaan. Luulin kaiken
olevan reilassa, mutta vasta hiljattain
huomasin, että Teoston johtokunta oli vuonna
1997 lieventänyt (vesittänyt) vuosikokouksen
päätöksen vaatimalla, että sanoittajan
olisi oltava aktiivinen niiden teosten
kohdalla, jotka oli rekisteröity ennen 1991.
Siis vuosikokouksen päätös käännettiin nurin.
Ei sen, joka haluaa rahaa pitänytkään todistaa,
että rahat kuuluvat sopimuksen mukaan
hänelle, vaan sanoittajan, joka ei halunnut,
että hänen rahansa vietäisiin perusteettomasti,
pitäisi ilmoittaa siitä Teostolle. Kysymykseni on nyt: Onko tasa-arvoista,
että säveltäjä saa rahansa ilman muuta,
mutta sanoittajan olisi todistettava, että
rahat kuuluvat hänelle? Minusta tämä on
omituinen tasa-arvonäkemys. Asia on noussut
uudelleen esille ja ihmettelen kuinka
monta tyhmää vastausta saan vielä Teostolta
ja kustantajilta. Tasa-arvoisuuden nimissä on taas tullut esille
ajatus siitä, että Teoston puheenjohtaja voisi
olla myös sanoittaja tai kustantaja. Mutta
tämä ei käy, koska se ei kertakaikkiaan käy.
Teoston nimi on Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto
Teosto ry. Teoston jäseneksi
voidaan hyväksyä "1. säveltäjä tai sovittaja,
jonka voidaan todeta tekevän luovaa
sävellys- tai sovitustyötä. 2. sanoittaja tai
kirjailija, jolla on sävelteokseen liittyvä kirjallinen
tekijänoikeus ja jonka voidaan todeta
tekevän luovaa kirjallista työtä. 3.
kustantaja, jonka voidaan todeta jatkuvasti
harjoittavan musiikin kustannustoimintaa." Toisin sanoen, sekä sanoittaja että kustantaja
tarvitsevat (jos sen haluaa sanoa
mahdollisimman rumasti) aina säveltäjän
astinlaudaksi päästäkseen käenpojaksi pesään.
Tämän takia ei sanoittaja eikä kustantaja
voi olla samanarvoinen säveltäjän
kanssa. Miten tämä vaikuttaa jakosääntöön
on taas ihan eri tarina, ja on taas ihan
eri messun arvoinen. toteaa PS 1 Voin ihan hyvin kuvitella, että sanoittaja
olisi ELVISin puheenjohtaja. PS 2 Panovirhepaholainen kävi edellisessä
Selviksessä. Arthurlandista oli pudonnut
yksi rivi pois. Yritin sanoa, että sananvapaudesta
puhuvat eniten ne, jotka haluavat
käyttää sitä väärin. Enkä toivonut Jeesuksen
ilmestyvän toteamaan temppelin
pöytiä, vaan kaatamaan ne, samoin kun
hän kuulemma joskus aikoinaan teki. Ja
valssin Yli aaltojen säveltäjän etunimi on
tietenkin JUVENTINO eikä Javentino.Tasa-arvo asialla
Voihan itku!
Kuka on suurin ja kaunein?
Arthur Fuhrmann