Olen kuullut ja lukenut varsin ihmeellisiä juttuja liittyen vireillä olevaan lainmuutokseen. En voi ymmärtää, että kirkko yrittää kaataa esityksen jumalanpalvelusmusiikin liittämisestä tekijänoikeuskorvausmaksujen piiriin mitä erilaisimmilla argumenteilla. Tuntuu varsin oudolta, että tahon jolla valtion ohella ainoana on veronkanto-oikeus, ei tarvitsisi maksaa korvausta hyödykkeestä, jolla on oleellinen merkitys toiminnan kannalta. (Eiväthän huonekaluyrittäjätkään ilmeisesti asenna penkkejään veloituksetta virsikansan veisuuta varten).

Joku kirkon edustaja on joskus väittänyt kirkon keskusrahastolla olevan 80 prosenttia virsien tekijänoikeuksista hallussaan. Olen kyllä aina epäillyt uuden virsikirjan julkaistun pääasiassa sen takia, että se on hyvä sijoitus. Se, että kirkon edustajat myöntävät sen avoimesti ja julkisesti on minulle yllätys. (Pitäisiköhän Jeesuksen taas käydä 'toteamassa' Temppelin pöydät?) Eräs vaara tässä kuitenkin piilee: Mikäli jumalanpalvelusmusiikki tulee korvattavaksi, on oletettavissa että näissä tilaisuuksissa tullaan kuulemaan entistä enemmän paikallisen urkurin sovituksia vapaista sävellyksistä. Varmasti myös virsistä, joissa on mukaeltu melodia tai teksti, seuraa hankaluuksia. Tälläisissa tapauksissa Teoston on oltava jämerä ja versioiden tarkastuksessa on oltava melkoisen tiheän kamman. Minusta oli ihanaa, kun kuulemani mukaan, HEIKKILÄN MARTTI oli vastannut kirkonmiesten argumentointiin, että hän odottaisi kirkon omistavan tavallista korkeamman moraalin. (Ikävä kyllä, sanomalehtitietojen mukaan näin ei kuitenkaan ole)

Toinen asia, jota en pysty millään ymmärtämään, on se, että tapellaan kopiosuojan murto-oikeuden puolesta. Tässä yhteydessä puhutaan paljon vapaasta tiedonkulusta ja sananvapaudesta - tässä kohdin oikeudesta käyttää niitä väärin. Sitä paitsi omaa sananvapauttani käytän minä... ja yksin minä. Sananvapauden varsinainen tarkoitushan on, että saa vapaasti ilmaista omia ajatuksiaan; toisten ajatusten esille tuominen ja käyttäminen ei ole sananvapautta vaan plagiointia. Puhutaan myös siitä, että yksityinen käyttö on laissa sallittua. Tässä yhteydessä jätetään huomiotta, että voimassa oleva laki on pääosin vuodelta 1961, jolloin kopiointimahdollisuuksia ei juuri tunnettu. Harvoilla oli kopiokone käytössään, puhumattakaan äänitettävistä kaseteista tai disketeistä.

Laissa muuten luvataan, että yksityinen henkilö saa kopioida käyttöönsä 'muutaman kappaleen'. Gramex-lehdessä luki yksityisen käytön olevan 'muutamien kappaleiden' kopioimista. Soitin tästä Gramexiin ja sain kuulla, että suomalaiseen korvaan tämä on yksi ja sama asia. Minun suomettunut korvani muistaa kuitenkin, että jo aikoinaan hallitusneuvos RAGNAR MEINANDER (Ragnar Hirmuinen) opetti, että laissa oleva määritelmä on hyvin tietoinen. 'Muutama kappale' tarkoittaa nimenomaan 3-4 kappaletta, kun 'muutamia kappaleita' voi tarkoittaa ehkä 10 kpl (Islannin laissa sanotaan selvästi, että yksityiseen käyttöön voi tehdä enintään 3 kpl). Minun mielestäni meidän olisi oltava tarkempia omissa määrittelyissämme ja täsmällisellä tiedolla auttaa myös suurta yleisöä ymmärtämään, mistä tekijänoikeusasioissa on nimenomaisesti kyse.

Saako levyä muuttaa?

Samalla tavalla kuin tekijällä on oikeus teokseen, äänitetuottajalla on oikeus tuotteeseen ts. sen muokkaaminen ilman lupaa on kielletty. Jos nyt kopiosuojaus rikotaan, muutetaan myös tuotetta siitä muodosta, jossa se on myyty. Se seikka, ettei suojattua äänitettä voi soittaa tietokoneessa, netissä tai autossa, ei ole mielestäni lainkaan ihmeellistä. Eihän tietokoneessa voi myöskään soittaa vinyylejä, savikiekkoja tai kasetteja. Kyseessä on yksinkertaisesti uusi formaatti, joka on tarkoitettu toistettavaksi sille määritellyillä välineillä.

Tietenkin on reilua ja oikeastaan välttämätöntä, että levyn pakkauksessa mainitaan äänitteen olevan kopiosuojattu. Se argumentti, että suojauksen murtaminen on niin helppoa eikä sitä voi kontrolloida, on aika mitätön. Myös pontikkaa keitetään melkoisesti, eikä sitäkään voi sataprosenttisesti kontrolloida - kuitenkin se on laissa kielletty. Minusta on aika surullista, että ainoastaan rangaistuksen pelolla voitaisiin ohjata kansalaisia toimimaan oikein. Mielestäni jo signaalin oikeasta ja väärästä pitäisi riittää ohjaamaan käyttäytymistä.

Kuinka paljon saa varastaa?

Mielestäni ihmeellisin asia tässä yhteydessä sisältyy itse lakiehdotustekstiin. Siinä suorastaan luvataan, että yksityishenkilö saa tuoda yksityiseen käyttöön kolme piraattiäänitettä ulkomailta. Ihmettelen, kuinka oikeusoppineet voivat vakavalla naamalla todeta, että varastettuun tavaraan saa ryhtyä kolmen kappaleen verran. (Oletan tietenkin, että ehdotusten tekijät ovat oikeusoppineita ja, että he suhtautuvat vakavasti työhönsä.)

Ensinnäkin: kuka tarvitsee kolme (3) kappaletta yksityiseen käyttöönsä? Toiseksi: piraattikopio on varastettu tavara ja sen hankkiminen varastettuun ryhtymistä. Tavara on tässä tapauksessa varastettu säveltäjältä, sanoittajalta, sovittajalta, artistilta, kapellimestrailta, muusikoilta ja äänitetuottajalta. Tämän lisäksi piraattiäänitteen valmistaja varastaa myös valtiolta. Kaikki edellämainitut maksavat tulostaan veroa ja äänitteen arvonlisävero on edelleenkin 22 prosenttia. Kuinka on mahdollista, että lainsäätäjä toteaa, että valtiolta saa varastaa 22 prosenttia, jos yksityisiä äänitekappaleita on vain kolme? Siis kerrallaan. Olen joskus ehdottanut, että piraattituotteiden tuominen on yksinkertaisesti lainvastaista ja jokaikinen piraattituote pitää takavarikoida varastettuna tavarana. Mutta olen samassa yhteydessä todennut, että sakottaminen voisi alkaa silloin, kun tuo vähintään kolme kappaletta. On varmasti ylimitoitettua nostaa oikeusjuttu yhdestä pienestä rikkomuksesta, varsinkaan kun teon vähäisyys tuskin ylittäisi syytekynnyksen.

Jatkoa seuraa

Kuten jo alussa mainitsin, edessä on suurempi tekijänoikeuslainuudistus. Mielestäni meidän on jo nyt pohdittava, mitä kaikkea on muutettava siten, että laki heijastaisi osuvammin niin yhteiskunnan kun tekijänoikeusalankin ajatuksia ja käytäntöjä.

Neljä pulmaa.

Minulla on tietenkin vaikka minkälaisia pulmia, mutta neljä ongelmaa on ylitse muiden:

1. Haluaisin juurta jaksain ymmärtää, mitkä olivat aikoinaan ns umts-kaupat? Mihin ne pohjautuivat ja miksi siitä tuli aika kallis pannukakku?

2. Haluaisin, että minulle selvitettäisiin, vaikka rautalankaa käyttäen, mikä oli se it-kupla, joka puhkesi?

3. Haluaisin ymmärtää kuinka tehdään kloonauksia; mikä paikka otetaan mistäkin ja mihin se pistetään? Ja kuinka kehitys sitten menee eteenpäin?

4. Viimeiseksi, muttei kuiteinkaan vähiten, haluaisin tietää, mitä on nykyään kustannustoiminta Suomessa?

Tunnustan, että olen ollut iän myötä tullut - jos en nyt aivan tyhmäksi, mutta kuitenkin hitaammaksi ja minulla on vaikeuksia ymmärtää se, jonka kaikki muut tietävät aivan täsmällisesti.

Toivoo
Arthur Fuhrmann

PS. Olen sekä toiminnanjohtaja Martin että myös puheenjohtaja Janin kanssa sopinut, että kirjoitan Teostolle esittämistäni kysymyksistä vastauksineen rauhassa ja paremmalla ajalla. Tämä aineisto postitetaan ELVISin jäsenille erikseen sen valmistuttua.