LYHYET UUTISET
Historiikin jatko-osalle etsitään kirjoittajaa
ELVIS ry:n historiikin ensimmäinen osa (1954-1979) ilmestyy ensi syksynä.
Sen ovat kirjoittaneet Arthur Fuhrmann ja
Taimi Kyyrö.
Historiikin toinen osa ilmestyy alkuperäisestä aikataulusta poiketen
vasta myöhemmin. Sen kirjoittajaksi muutama vuosi sitten valittu
Jani Uhlenius joutui tänä keväänä jättämään työn kesken, koska hän katsoi, ettei nykyisenä
ELVIS ry:n puheenjohtajana ja Teoston johtokunnan jäsenenä kykene riittävän
objektiivisesti arvioimaan lähimenneisyyttä. Hän on palauttanut
Malmstén-säätiölle historiikin kirjoittamiseen saamansa apurahan.
Tähän tarkoitukseen varattu yhteensä 8.400 euron apuraha julistetaan
haettavaksi ensi syksynä samassa yhteydessä kuin muutkin
Malmstén-säätiön apurahat. ELVIS ry:n historiikin toisen osan (1980-2004) kirjoittamisesta
kiinnostuneet voivat jo nyt ottaa yhteyttä yhdistyksen toimistoon. (MH)
Jaakko Salon äänitteet yliopistolle
Kapellimestari, sovittaja,
säveltäjä Jaakko Salon
äänitekokoelma on perikunnan toimesta luovutettu Helsingin yliopiston kansalliskirjaston
musiikkikokoelmiin. Noin 2500 vinyylilevyn ja 300 nauhoituksen
sisältävää kokoelmaa
esitellään näyttelyssä, joka on
esillä yliopiston pääkirjaston Rotunda-salissa Unioninkadulla.
Näyttely avattiin juhlallisesti kesäkuun alussa kutsuvierastilaisuudella, jossa maestron musiikkia
Juha Vainon ja Jukka Virtasen tekstein
esittivät Eino Grön ja Kai
Lind säestäjänään
Jari Puhakka. Perikunnan edustajana puheenvuoron piti Jaakon
tytär Marjo, ja koskettavan juhlapuheen professori
Peter von Bagh (kuvassa).
Näyttely on avoinna syyskuun 4.
päivään asti, ja siihen on vapaa
pääsy. (PN)
Suomalaisen musiikin päivä laajenee laajenemistaan

Suomalaisen musiikin
päivää vietettiin toista kertaa
11.3.2004. Tänä vuonna teemaa
laajennettiin merkkipäivän lisäksi
Suomalaisen musiikin viikoksi 8. - 14.3.2004. Päivästä on luotu kevättalven
kansallinen juhlapäivä, jolloin suomalaisen musiikin kirjo on
kaikkien kuultavissa.
Suomalaisen musiikin viikolla järjestettiin 150 teemaan
liittyvää konserttia, tapahtumaa tai
näyttelyä 56 eri paikkakunnalla
(tiedossa olevat tapahtumat); tapahtumien määrä lisääntyi
kolmanneksella ja järjestävien
paikkakuntien määrä neljänneksellä
verrattuna viime vuoteen.
Tämän vuoden seminaarin
teemaksi valittiin musiikin harrastaminen ja sen merkitys
suomalaiselle musiikkielämälle.
Elvis on alusta lähtien ollut
mukana Suomalaisen musiikin päivää käynnistäneessä ja
ideoineessa ydinjoukossa. Olemme myös rahoittaneet osan päivästä
tiedottamiseen liittyvistä kuluista.
Ydinjoukko järjesti 11.3.
Sibelius-Akatemiassa seminaarin, jonka teemana oli musiikin
harrastaminen. Se keräsi noin sata osallistujaa. Alustajina olivat
Markku Kilpiö, Kalle
Jämsen, Seppo Kimanen, Kari
Rydman sekä paneelissa Jukka
Viitasaari, Peter Kokljuschkin, Sari
Kaasinen, Markus Fagerudd ja Heikki
Salo. Joukossa oli siis useita elvisläisiä.
Seminaarin mielenkiintoisimpia esityksiä oli Sulasolin
toiminnanjohtajan Kalle Jämsenin alustus,
jossa hän loi katsauksen siihen tilastotietoon, joka musiikin
harrastamisesta on saatavilla. Erilaisiin yhdistyksiin järjestäytyneiden
aktiiviharrastajien määräksi hän sai
noin 75.000. Luvusta puuttuvat mm. soitinyhdistykset ja nuorisoseurat.
Järjestäytymätön harrastaminen
on harmaata aluetta, josta toistaiseksi on olemassa hyvin vähän
tietoa. Esimerkiksi oululaisen Jukka
Antilan ylläpitämässä
bändirekisterissä on yli 14.500 nimikettä.
Jämsen esitti myös tilaston,
jonka mukaan vuonna 2002 suomalaisten viestimien
seuraamiseen käyttämä aika oli keskimäärin
peräti 9 tuntia 22 minuuttia päivässä. Radiota kuunteli päivittäin
yli 82 % yli 9-vuotiaista suomenkielisistä.
Jämsenin esittämän
ÄKT:ltä saadun arvion mukaan vuonna 2002 kotimaisia äänitteitä
myytiin 54,7 prosenttia ja ulkomaisia 45,3 %. Teostokorvausten
kotimaisuusaste vuonna 2002 oli 43,8 prosenttia. Kotimaisuusasteet ovat
kansainvälisessä vertailussa korkeat.
Suomalaisen musiikin
päivää vietetään taas 11.3. 2005.
Onnittelemme
Jukka Viitasaari on voittanut Suomen Puhallinorkesteriliiton
sävellyskilpailussa kaikki sarjat teoksillaan A: Portrait Of A Searcher, B:
Tango-fantasia ja C: Sadetanssi.
Salon Vuoden Lastenlaulu 2004 sävellys- ja sanoituskilpailun ovat
voittaneet Jussi Rasinkangas ja Juhani
Konola laulullaan "Tapio". Kolmanneksi sijoittui Kari
Alajuuman ja Matti Laasosen "Jekkuja".